Etusivu - Kolmihenkinen perhe ulkona

Tukipalvelut

Avustava henkilökunta

Kouluavustajat, koulunkäyntiohjaajat, APIP-ohjaajat:

Avustava henkilökunta toteuttaa oppilashuollon tukitoimena järjestettävää koulunkäynnin ohjausta. Työ on perusopetuslain mukaista kasvatuksen tukemista, oppilaan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa. Työ on oppimisen ohjaamista, lapsen tai nuoren toimintakyvyn tukemista ja toiminnan suunnittelua työparityöskentelynä opettajien kanssa.

Avustava henkilökunta osallistuu oppilaiden kasvatusta, kuntoutusta ja koulutyötä koskevaan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin.

Hallinnolliset tukipalvelut

Hallinnollisiin tukipalveluihin kuuluvat esimerkiksi:

  • Erityistarpeeseen perustuvan kuljetuksen hakeminen
  • Oppimisen apuvälineet
  • konsultointi muille kouluille erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetuksen järjestämisessä
  • lisäpalvelut ulkopuolisilta asiantuntijoilta

Koulukuraattorit

Koulukuraattori on sosiaalityön asiantuntija kouluyhteisössä. Sosiaalisten ongelmien tunnistaminen ja niihin puuttuminen on olennainen osa koulun sosiaalityötä. Koulukuraattori tarkastelee sosiaalisia ilmiöitä kokonaisvaltaisesti yksilön, perheen, ryhmän ja kouluyhteisön tasolla. Koulukuraattorityössä edistetään oppilaiden sosiaalista kasvua ja arjen sujuvuutta, toimintakykyä ja vuorovaikutussuhteita.

Koulukuraattorityön tavoitteena on oppilaiden hyvinvoinnin, sosiaalisen kehityksen (tunne- ja ihmissuhdetaidot) ja koulunkäynnin tukeminen sekä kouluyhteisön hyvinvoinnin edistäminen sosiaalityön keinoin (varhainen puuttuminen, ennaltaehkäisevä työ).

Koulukuraattorin työhön sisältyy asiakastyötä oppilaiden ja perheiden kanssa, konsultaatiota, kouluyhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi tehtyä yhteistyötä ja oppilashuoltotyötä. Palvelun toteuttaa Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue.