Kauhajoella yrittäjät tekevät yhteistyötä ja tukevat toisiaan eri tavoilla. Aktiivisen verkostotoiminnan edelläkävijä on ollut palvelualan yrittäjien kauppiasverkosto. Monet yritykset esimerkiksi puu-, metalli- ja huonekaluteollisuudessa ovat rakentaneet tuloksellista yhteistyötä kumppanuuksissa. Autamme mielellämme yrityksiä etsimään yhteistyökumppaneita sekä verkostoitumaan paikallisesti ja paikkakunnalta ulospäin.
Tärkeä yrittäjien yhteistyötä organisoiva verkosto Kauhajoella on Kauhajoen yrittäjät ry. Maanviljelijöiden, metsänomistajien ja maaseutuyrittäjien paikallinen etujärjestö ja verkostotoiminnan alusta on MTK Kauhajoki.
Kauppiasverkosto
Kauhajoella toimii aktiivinen palvelualan yrittäjistä koostuva kauppiasverkosto. Verkoston toiminta on saanut alkunsa syksyllä 2019 järjestetystä tutustumisreissusta Huittisten Hulluun Yöhön. Mukana olleet yrittäjät innostuivat toimintamallista ja ensimmäinen verkoston yhteinen tapahtuma järjestettiin jo marraskuussa 2019.
Kauppiasverkostoon kuuluu kivijalka- ja palveluyrittäjiä. Verkostoon voi liittyä kuka tahansa kauhajokinen yrittäjä! Tavoitteena on ylläpitää Kauhajokea seudun elinvoimaisena kauppakeskuksena ja lisätä yhteistyötä yrittäjien välille. Verkosto kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa ja yhdessä ideoidaan ja pohditaan erilaisia toimintoja ja tapahtumia.
Verkosto, yhdessä kaupungin kanssa, järjestää vuosittain kaksi Kauppojen yö, Kauhajoki-tapahtumaa sekä osallistuu Black Friday tapahtumaan erilaisin tempauksin. Tapahtumat keräävät runsaasti ihmisiä laajalta alueelta Kauhajoen kauppoihin, hyvien palveluiden ja laajan valikoiman äärelle.
Tapahtumalla on aktiiviset Facebook-sivut (Kauppojen yö, Kauhajoki), joita seuraamalla saa tiedon ajankohtaisista asioista.
Kauppiasverkoston jäsenet 2020:
Autokoulu Ruutulippu, Bio Marlon, Body Sport, Citymarket, Datastop, ThinkPink!, Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa, Florican (Lemmikkien putiikki), A-Fysitiimi, Halpahalli, IKH, Kauhajoen kirjakauppa Info, JH-Rengas, Kimppu kivaa, Kauhajoen Krouvi, Rainoma, Kauha-Optiikka, Kauneushoitola Leena Oksanen, Kenkä Mäntymäki, Kesport, Kotipata, K-rauta, KST-Tukku Sisustetalo, Petterin Kuvakauppa, Laidun Hereford, Loukko.com, Luksel, Ojalan Pakari, Oona Marimekko, Petriina, Rakennusmarket, Salonki Laguuni, Silmäasema Kauhajoki, Solarface, Subway, Suutari Aniliini, Tapion Lankakauppa, Tokmanni, Topeekan kaluste, Topin Tori, Tuppukaluste, Valkoinen Puu, Varaosalinna, Veikon Kone, Oma Säästöpankki.
Hyödynnä Kauhajoki-Äppi palvelujesi esille tuomisessa
Ilmainen Kauhajoki -mobiilisovellus tuo ajankohtaiset tiedot kaupungin tapahtumista, palveluista ja uutisista puhelimeen ja tablettiin helppokäyttöisellä ja laitteiden ominaisuuksia tehokkaasti hyödyntävällä tavalla. Enää ei tarvitse miettiä: ”Mistäs ne tiedot löytyivätkään?” Käyttäjät pystyvät parilla sormen hipaisulla esimerkiksi tarkistamaan kunnan säätiedot, -tapahtumat, verkkouutiset, työpaikat, nähtävyydet ja aloittamaan puhelun tai navigoinnin haluamaansa kohteeseen.
Kauhajoen sovellus on tarkoitettu kaikkien kaupunkilaisten, matkailijoiden, mökkiläisten ja vierailijoiden käyttöön. Kaupunkilainen voi löytää sovelluksen kautta itselle täysin uusia palveluita omalta paikkakunnalta tai sovelluksen kautta on mahdollista antaa kaupungille palautetta. Matkalaiset ja vierailijat löytävät kootusti tietoa käyntikohteista, majoituspalveluista ja aktiviteeteista.
Kaupungin kannalta sovellus toimii erittäin tehokkaana viestintäkanavana; sovelluksen lataajille voidaan lähettää jopa tarkasti määritetylle GPS-alueelle reaaliaikaisesti push-viestinä esimerkiksi kuulutuksia, tiedotteita tai varoituksia. PUSH-viestit hyväksymällä voit siis vastaanottaa tiedotteita ja viestejä Kauhajoen kaupungilta!
Sovellus on ladattavissa älypuhelimille ja tableteille �” lataa omasi:
APPLE APP STORE (iOS-laitteet):
https://apps.apple.com/fi/app/kauhajoen-kaupunki/id1503402571?l=fi
GOOGLE PLAY STORE (Android -laitteet):
https://play.google.com/store/apps/details?id=com.app_kauhajoki.layout&hl=fi
Sovellus löytyy nimellä ’Kauhajoen kaupunki’.