Kuvituskuva mikrofonista

SuupohjaSings - Lasten ja nuorten laulukilpailu

SuupohjaSings on aikaisemmin tunnettu nimellä "Suupohjan alueen lasten ja nuorten karaokekilpailut". Kilpailun juuret ulottuvat 2000-luvun alkuun. Tavoitteena on tarjota alueemme lapsille ja nuorille mahdollisuus osallistua matalankynnyksen laulukilpailuun ja sen myötä esiintymiskokemusta ja hyviä kokemuksia muutenkin. Kilpailua järjestävät mukana olevien kuntien nuorisotyöt.
Lähde rohkeasti mukaan! Lue tarkemmat osallistumisohjeet sivuilta ja osallistu oman kuntasi karsintoihin.

SuupohjaSings-laulukilpailu

Karsintatiedot kilpailun ohjeiden jälkeen!
Kilpailuohjeita – luethan nämä läpi tarkkaan:
Sarjat:

7-9 vuotiaat (s. 2018-2016)

10-13 vuotiaat (s. 2015-2012)

14-17 vuotiaat (s.2011-2008)

Osallistujan sarja määräytyy syntymävuoden mukaan.

7-9 vuotiaat laulavat yhden laulun, 10-13 ja 14-17-vuotiaitten sarjat varautuvat esittämään kaksi kappaletta, osallistujamäärien tarkennuttua, isompien sarjat laulavat kaksi kierrosta tai tuomarit valitsevat osan laulajista toiselle kierrokselle. Valitse kappaleesi etukäteen ja ilmoita ne ilmoittautumisen yhteydessä.

Kisat käydään karaokepohjilla, Muvika-palvelua käyttäen. Kilpailukappaleet tulee löytyä Muvika- palvelusta ja ne tulee ilmoittaa ennen karsintaa. Voit halutessasi katsoa kappaleita omilla muvika-tunnuksillasi tai tehdä tunnukset palveluun, muista ilmoittaa myös minkä version kappaleesta valitset kilpailuun. Kappaleita voi käydä myös katsomassa nuorisotiloilla aukioloaikoina. Kappalevalikoima on vähintään 99% sama kuin käyttämässämme julkiseen  käyttöön soveltuvassa versiossa. Omia pohjia, muuta palvelua tai muuta säestystä ei voi käyttää.

Voit osallistua vain oman paikkakuntasi karsintaan. Lämmittelyt aina ennen ilmoitettua varsinaisen kilpailun alkamisaikaa.

Finaalissa sekä Kauhajoen karsinnassa juontajana ja tsemppaajana toimii Tuija Mäensivu, lisäksi jokaisella paikkakunnalla on tuomarit, jotka päättävät jatkopaikoista ja joilta voit saada palautetta esityksestäsi karsinnan tai finaalin jälkeen. Finaaliin järjestetään yhteiskyyditys.

Vanhemmat, sukulaiset, kaverit ja muut kiinnostuneet ovat oikein tervetulleita yleisöksi.

SuupohjaSings-laulukilpailun finaalin parhaat palkitaan rahapalkinnoilla ja nuorten 14-17-vuotiaiden sarjan voittaja saa lisäksi mahdollisuuden osallistua seuraavan vuonna finaalin tuomaristoon.

Lisätiedot ja tarkennukset oman kuntasi yhteyshenkilöltä.

Kilpailun karsinnat järjestetään viidessä kunnassa:

Teuvalla

Lauantaina 15.3.2025 klo 11 alkaen, Yhtenäiskoulun auditoriossa.

Ilmoittautumiset kappaleiden kera osoitteessa bit.ly/ssteuva25 to 13.3. mennessä.
Lisätiedot: 040 650 3002/ Marjut. Paikalla kahvio.

Kaskisissa

Keskiviikkona 19.3.2025 klo 18.00 alkaen Nuorisotalolla.

Ilmoittautumiset kappaleiden kera ma 17.3. mennessä 0404844544/ Filiph

Karijoella

Maanantaina 31.3.2025 klo 17.00 alkaen Kabalossa.

Ilmoittautumiset kappaleiden kera, pe 28.3 mennessä o4o 622 7222/ Kristiina

Isojoella

Maanantaina 31.3.2025 klo 18.00 alkaen Nuopparilla (ei kahviota).

Ilmoittautumiset kappaleiden kera ma 27.3. mennessä o4o 667 4242/ Maija

Kauhajoella

Lauantaina 5.4.2025 klo 11.30 alkaen, Koulukeskuksen aulassa (Aninkuja 3-5). Ovet avataan klo 11.00.

Ilmoittautumiset kappaleiden kera ke 2.4. mennessä puh. o4o 674 8070/ Nuorisopalvelut. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina 10.3 klo 13.00.

Osallistujamäärää on rajattu 36 laulajaan, ilmoittauduthan siis pikimmiten osallistumispäätöksen jälkeen. Paikalla kahvio.

Finaali, jatkoon päässeille:

lauantaina 12.4.2025 klo 11 alkaen Teuvalla.

Yhteiskyyditykset muista kunnista tarjotaan finalisteille tarvittaessa.

Yleisöä toivotaan paikalle sankoin joukoin kannustamaan ihania lapsia ja nuoria esityksissään karsintoihin ja finaaliin.

 

(Oikeudet sivun päivityksiin ja muutoksiin järjestäjillä)