Osa Kauhajoen Yhteiskoulusta ulkoapäin kuvattuna.

Oppiminen ja sen tuki

Koulussa opiskellaan omaa tulevaisuutta varten. Parhaan pohjan opiskelulle luo säännöllinen vuorokausirytmi. Oppiminen edellyttää riittävää unta, terveellistä ruokaa sekä sopivaa määrää liikuntaa ja ulkoilua.

Oppimista tukee myönteinen opiskeluasenne, joka tarkoittaa uteliaisuutta ja kiinnostusta sellaista opiskeltavaa asiaa kohtaan, jota ei vielä osaa tai josta ei saa välitöntä hyötyä.

Oppimisessa on kyse rutiineista. Oppitunneilla toimitaan ohjeiden mukaisesti ja osallistutaan opetukseen. Koulussa opiskeltuja asioita kerrataan kotona tekemällä läksyt, ja kokeisiin valmistaudutaan useamman päivän ajan.

Opiskelutaitoja ei saa syntyessään, vaan ne opitaan. Keskeistä on omien haasteiden tunnistaminen ja avun pyytäminen. Opettajat opastavat eri oppiaineiden opiskelutekniikoissa ja antavat tarvittaessa tukiopetusta. Läksyjä voi tehdä koulunkäynninohjaajien kanssa koulupäivän jälkeen läksypajassa. Myös vanhemmat, sisarukset ja kaverit voivat tukea oppimista, mutta opiskeltavat asiat täytyy lopulta omaksua itse.

Oppimista voi joskus hidastaa oppimisvaikeus, joka voi ilmetä esimerkiksi kirjoittamisen, lukemisen, matematiikan tai hahmottamisen haasteena. Oppimisvaikeudesta huolimatta oppiminen on mahdollista, vaikka se saattaa vaatia tavallista enemmän työtä. Erityisopettajalta saa tukea ja ohjeita oppimisvaikeuksiin liittyvissä asioissa.

Lue lisää oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelyistä kaupungin esi- ja perusopetuksen yhteiseltä Erityisopetus ja tukipalvelut -sivulta.

Läksypaja

Kahtena iltapäivänä viikossa koulumme koulunkäynninohjaajat auttavat pari kertaa viikossa koulutehtävien tekemisessä ja kokeisiin kertaamisessa. 

Läksypajassa oppilas saa

  • rauhallisen tilan opiskeluun
  • mahdollisuuden tehdä tehtävät heti koulupäivän jälkeen
  • aikuisen tukea ja ohjausta kun sitä tarvitsee
  • pientä purtavaa

Läksypajaan voi tulla hetkeksi tai pidemmäksi aikaa. Läksypajassa oppilas voi käydä yksin tai kaverin kanssa.