Etusivu - Kolmihenkinen perhe ulkona

Perehdytys

90% lapsia koskevista päätöksistä tehdään kunnissa. Osallisuus on lasten ja nuorten oikeus, mutta sen toteutuminen edellyttää aikuisilta aktiivista asennetta ja konkreettisia tekoja. Osallisuuden edistämisen velvoitteet koskevat kunnassa kaikkia, myös niitä, jotka eivät suoraan kohtaa lapsia työtehtävissään. Lapset ovat oman arkensa parhaita asiantuntijoita. Kun heidät otetaan mukaan kunnan palveluiden ja toiminnan kehittämiseen, kaikki hyötyvät: palveluista tulee laadukkaampia ja ne vastaavat paremmin tarkoitustaan ja käyttäjiensä tarpeita. Kunnissa on monia tapoja toteuttaa osallisuutta. Lasten parlamentit, keskustelutilaisuudet, kokemusasiantuntijoiden käyttö sekä lautakuntien aloite-, puhe- ja läsnäolo-oikeudet ovat hyviä välineitä.

Siksi on tärkeää, että myös jokainen uusi henkilöstön jäsen sekä luottamushenkilö on tutustunut aiheeseen. Tästä pääset perehtymään aiheeseen lisää:

Perehdytysdiat

Lapsivaikutusten arviointi LAVA-koulutus Kauhajoki, Romppainen Auli 17032022

 

eOppiva ja kansallinen lapsistrategia ovat yhteistyössä työstäneet koulutuskokonaisuutta, josta jokainen lasten kanssa työskentelevä löytää tietoa ja työkaluja lapsen oikeuksien edistämiseen.

https://www.eoppiva.fi/kokoelmat/lapsen-oikeudet/