Tavoite 1
Kunta huolehtii, että osallisuus toteutuu lasten jokapäiväisissa kasvuympäristöissä. Osallisuuden edistäminen on ohjaava toimintaperiaate lasten ja nuorten kanssa työskenteleville.
Toimenpiteet
1. Käynnistetään lapsiperheiden palvelujen asiakasfoorumi –toiminta uudelleen (koronan vuoksi ollut jäissä).
Toimenpiteen eteneminen
Lapsiperheiden asiakasfoorumin kokoontumiset on käynnistetty uudelleen kesäkuussa 2022. Foorumi on kokoontunut neljä kertaa vuodessa Perhetupa Soffan tiloissa. Hyvinvointialueiden muodostamisen yhteydessä on aloitettu neuvottelut yhteisen asiakasfoorumin muodostamiseksi.
2. Luodaan varhaiskasvatukseen, esi- ja perusopetukseen sekä nuorisopalveluihin lasten ja nuorten systemaattiset kuulemistilaisuudet/foorumit/lapsiraadit. Huomioidaan haavoittuvassa asemassa olevat lapset ja lapsiryhmät. Perustetaan alakouluikäisistä lapsista lapsiparlamentti.
Toimenpiteen eteneminen
Lapsiparlamentti on perustettu syksyllä 2022. Toimintaa ohjaajat erityisnuorisotyöntekijä ja laatupäällikkö. Kokoontumisia on ollut lukuvuonna 2022-2023 kolme ja lukuvuonna 2023-2024 kokoontumisia on neljä. Lapsiparlamentti on järjestänyt myös päättäjien kyselytunteja, joiden yhteydessä on saatettu alulle myös aloitteita ja toimenpide-ehdotuksia.
3. Säännölliset asiakastyytyväisyyskyselyt lapsille, nuorille ja lapsiperheille.
Toimenpiteen eteneminen
Asiakastyytyväisyyskyselyiden kartoitus ja yhteisen suunnitelman laadinta on aloitettu. Kyselyitä on toteutettu mm. varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa sekä hyvinvointipalvelussa. Lapsiperheiden asiakasfoorumin aloitteesta toteutettiin myös lapsiystävällinen liikennekulttuuri -kysely.