Kauhajoen kaupungin avoin liikenne lukuvuodelle 2024-2025 (saattaa tulla vielä pieniä tarkennuksia)
Syksyn 2024 ensimmäinen viikko.
Aamun kuljetukset toimivat 8.8. ja 9.8. 8.30/9.00 koulun alun aikataulujen mukaan.
To 8.8. ja pe 9.8. kotiin palataan keskustasta klo 13.10 lähtevillä kuljetuksilla. Tällöin ns. Aron runko ajaa Tasku – Seinäjoentie – Sorvarinkyläntie – Kurikantie kohti keskustaa tavallisesti klo 14.10 lähtevä reitin mukaan. Ohmerojärvelle ajetaan taskusta Kainaston kautta ja Hangaskylään meneville on vaihto Kainastolla. Kainastolta jatkoyhteyden Hangaskylään toteuttaa Triviabus. Päntäneelle ajetaan sekä suoraan, että Nirva-Kokon kautta. Nirva-Kokko ajetaan tavallisesti 15.10 ajettavan reitin mukaan.
Hyypän, Kainaston ja Päntäneen koulut loppuvat to 8.8. ja pe 9.8. noin klo 12.15. Tämän jälkeen kuljetukset lähtevät koululta joka suuntaan.
Osa tilausliikenteestä tiedotetaan vain kyytiin oikeutetuille.
Ensimmäisen viikon muutokset eivät vaikuta ns. Ely-liikenteeseen. (eli vuoro 14.10 esim Isojoelle toimii normaalisti, vuorot Jurvaan, Karijoelle ja Teuvalle sekä Seinäjoelle toimivat normaalisti. Ko. vuorojen aikataulut löytyvät Matkahuollon sivuilta.)
Ns. normaalin aikataulun mukaan aletaan liikennöidä 12.8.2024.
Yleistä avoimesta liikenteestä
Kauhajoen kaupungin ostamasta liikenteestä pääosan toteuttaa Urpolan Liikenne Ky, numero ajojärjestelyyn on 050 385 8000. Urpolan ajojärjestelyn numero alkaa toimia 5.8. Ikkeläjärven vuorot keskustaan 8:40 ja Ikkeläjärvelle (ma -pe) vuorot 13:10, 14:10 ja 15:10 toteuttaa Veljekset Viitala Oy. Kainaston koulun liikenteen Hangaskylän suunnasta/suuntaan toteuttaa Triviabus. Näiden lisäksi alueella on Ely:n kilpailuttamia vuoroja kuten vuorot Kauhajoen ja Kurikan sekä Kauhajoen ja Teuvan, Kauhajoen ja Isojoen sekä Kauhajoen ja Jurvan välillä. Elyn kilpailuttamista vuoroista löytyy paremmat aikataulut ja lisää tietoa Matkahuollon nettipalvelusta osoitteesta www.matkahuolto.fi.
Kauhajoella jatkuu myös tilaukseen perustuva asiointiliikenne. Asiointiliikenteen tilausnumero on 040 687 4445 . Asiointiliikenteen järjestäjä on Urpolan Liikenne Ky. Asiointipäivät kouluviikkoina ovat tiistai ja perjantai. Loma-aikoina asiointipäivä on vain perjantai. Mikäli perjantai ei ole ns. pankkipäivä, niin asiointipäivä on viikolla aiempi pankkipäivä.
Mahdollisista tämän sivun puutteista voi tiedottaa Anne Ketolalle joko Wilman tai sähköpostin kautta, s-posti muotoa etunimi.sukunimi@kauhajoki.fi.
Aro, Äijö ja Harja, alue A
Aro, Seinäjoentie
Lähtö 7:10 Aronkylä – St 1:n kohta Seinäjoentie – Sorvarinkyläntie n. 7:20 – Kurikantie – Aro Kauppatie – Topeeka – Tasku. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Ajetaan koulupäivinä ti-pe.
Lähtö 8:05 Aronkylä – St 1:n kohta Seinäjoentie – n. 8.15 Toivakan p-paikka – Seinäjoentie – n. 8.20 Aron koulu – Aronkylä Rahikkatie- n. 8.35 Koulukeskus. Ajetaan koulupäivinä ma-pe.
Lähtö tasku 13:10, Aron koulu – Seinäjoentie – Sorvarinkyläntie – Kurikantie. Ajetaan tilausajovuorona erityisinä koulupäivinä tarpeen mukaan. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh), tasku 14:10, Aron koulu – Seinäjoentie – Sorvarinkyläntie – Kurikantie. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh), tasku 15:10, Aron koulu – Seinäjoentie – Sorvarinkyläntie – Kurikantie – Järvikyläntie – Ohmerojärventie – tarvittaessa Lahoontie – Valkamankyläntie – Luomankylä. Ajetaan koulupäivinä ma-pe. Reitti ajetaan kyydissä olijoiden mukaan. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö tasku 16:00, Matkahuolto 16:00, Aro St1:n pysäkki – Seinäjoentie -Kurikka – Seinäjoki. Ajetaan ma-pe. Toteutus Ely/Urpolan Liikenne Ky. Tarkempi aikataulu ja reitti Matkahuollon palvelusta.
Aro, Kurikantie
Lähtö 7:10 Aronkylä, St 1:n kohta Seinäjoentie – Sorvarinkyläntie – Kurikantie – Topeeka – Aro Asematie/Kauppatie – Aron koulu – Tasku. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Ajetaan koulupäivinä ti-pe.
Lähtö 8:05 Kurikka – n. 8:20 Aro Asematie- Kauppatie – Keskustie – n. 8:40 keskusta. Tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilla. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh), tasku 14:10, Aron koulu – Seinäjoentie – Sorvarinkyläntie – Kurikantie. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh), tasku 15:10, Aron koulu (vain tarvittaessa) – Seinäjoentie – Sorvarinkyläntie – Kurikantie – tarvittaessa Järvikyläntie – tarvittaessa Ohmerojärventie – tarvittaessa Lahoontie – tarvittaessa Valkamankyläntie-Luomankyläntie. Ajetaan koulupäivinä ma-pe. Mikäli Aroon tai Seinäjoentien varteen ei ole asiakkaita, niin reitti ajetaan tarvittavilta osin esim. taskusta Valkamankylään. Suositellaan ennakkotilausta (perusopetuksen lukujärjestyksen mukaiset tilaukset tehty). Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö tasku, mh 15:10, Aronkylä, Kurikantie, Kurikka. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Tarkempi aikataulu Matkahuollon palvelusta.
Lähtö tasku 16:05, Matkahuolto 16:10, Aro St1:n pysäkki – Seinäjoentie -Kurikka – Seinäjoki. Ajetaan ma-pe. Toteutus Ely/Urpolan Liikenne Ky. Tarkempi aikataulu matkahuollon palvelusta.
Lähtö (mh), tasku 16:10, Topeeka – Kurikantie – Harjankylä – Kurikantie – Järvikyläntie – Ohmerojärventie – tarvittaessa Lahoontie – Valkamankyläntie. Vuoro ajetaan kutsuohjattuna, perusopetuksen tilaus vain ma. Reitti toteutetaan vain tarvittavilta osin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Aron alueella on lisäksi tilausliikennettä klo 8, 9 ja 10 aamuina ja iltapäivän paluuajankohtina 12, 13, 14 ja 15 tarpeen mukaan. Tilausajoliikenne on tarkoitettu oppilaille, jotka eivät vaarallisuusmääritysten vuoksi voi nousta Seinäjoentietä tai Kurikantietä ajaviin vuoroihin. Klo 10 alkavaan koulupäivään ja klo 12 sekä 13 loppuvina ajankohtina on vain tilausliikennettä ellei ole kyse koko perusopetuksen oppilaiden poikkeavasta koulupäivästä (esim. kaikkien koulupäivä loppuu klo 12 tai 13).
Aron alueen tilausliikenteen reitit, vain kyytiin erikseen osoitetuille.
Koulun alku klo 8:
Auto1: Kuutintie 7:00, Kurikantie, Pömpeli noin 7:10, Kohluntie – Kurikantie 840 liittymä – Sorvarinkyläntie n.7:20, Laitasaarentie, Seinäjoentie Kaurankujan liittymä n. 7:25, Aron koulu. Kierros vaihtelee eri aamuina perusopetuksen tarpeen mukaan, soveltaen klo 9 koulun alkuun tarkoitettua kierrosta Aron auto A1.
Auto2: Tokerotie 911 liittymä 7:10, Sahankyläntie Ahtiaisentien liittymä n. 7:20, Rahikkatie n. 7:25, Aron koulu
Koulun alku klo 9:
Aron auto A1: lähtee Enontie 7:35 – tarvittaessa Kuutintie – Kurikantie – Äijöntielle Latva-Äijöntien risteykseen n. 7:50 (Pömpeli) – Metsärannantie -Kohluntie – Kurikantie 848 liittymä Harjankylä n.7:55 – Sorvarinrinnantie n. 8.00 – Laitasaarentie – Toivakantie – Toivakan P-paikka n. 8.10 P-paikalla kerätyt lapset siirtyvät Aron suunnasta tulleeseen isoon linja-autoon. Tämän jälkeen apuauto lähtee keräämään Seinäjoentien puolen vaarallisuuskuljetuksen saavia oppilaita. Riipinluomantie – Seinäjoentie Kalantien liittymä- Äijöntie n.8:15 – Kaurankuja – Vennanmäentie – Ikkeläntie – Ahtiaisentie – Aron koulu. Osa autoista jatkaa Aron koululta keskustaan.
Aron auto A2: Aloittaa Tokerotie 911 n. 7:55 – Mäkimaantie n. 8:00 – Petsamontie n. 8:03 – Kaurankuja Koivuniementien risteys – Kaurankujaa etelään – Ikkeläntie – Aron koulu n. 8:25 – Lellavantie n.8:30 – Koulukeskus Oppitie.
Aron auto keskustan suunnasta A3: Lähtö Yrjöntie n. 8:15 – Topeeka (keskustan alue) -Raipalankuja n. 8:25 – Nikkolantien liittymä (Rahikkatien suunnasta) – Mäki-Arontien ja Nopantien risteys n. 8:35 – Rahikkatie pohjoiseen – Aron koulu n. 8:40.
Koulun alku klo 10 (vain Aron koulu ja Yhteiskoulu, suljettu vuoro):
Lähtö Aron koululta A1 (ajetaan ma, ti, ke ja pe), 9:00 Enontie – Järvikyläntie n. 9:10 – ns. pömpeli Äijöntie – Kohluntie n. 9:20 – Harjankylä tarvittaessa Kurikantie 818 liittymä- Sorvarinrinnantie n. 9:25 – Toivakantie – Kaurankuja n. 9:35 – Vennanmäentie n. 9:40 – Aron koulu.
Lähtö (ajetaan ma, ti, ke, pe) A2: Vennanmäentie n. 9:40 – Ikkeläntie – Ahtiaisentie – Rahikkatie – tarvittaessa Mäki-Arontie – Aron koulu n. 9:45.
Aron koululta paluut 12 (ke-pe), 13 (ma-pe), 14 (ma-pe) ja 15 (ma-pe). Osa autoista saapuu keskustasta Aron koululle ja lähtö koululta on vasta sen jälkeen.
Tarkemmat tiedustelut ja poissaoloilmoitukset Aron alueen tilausliikenteestä numeroon 050 385 8000/Urpolan Liikenne Ky.
Ikkeläjärvi, Sahankylä, Lustila, alue B
Lähtö 7:15 Ikkeläjärvi Salonmäki – n. 7:45 keskusta. Vuoro lähtee tilauksen mukaan Ikkeläjärveltä Salonmäestä ti-pe. Tilauksesta on mahdollista, että vuoro lähtee Ikkeläjärventien ja Ikkeläjärven kiertotien Jalasjärven puoleisesta risteyksestä (Salonmäki) 7:15. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Vuoro on kutsuohjattu. Tee tästä poikkeavat tilaukset Urpolan numeroon p. 050 385 8000.
Lähtö 7:50 Viitalasta Ikkelänjärven kiertotie 1 -> 755, kierretään järvi, n. 8:00 Ikkeläjärventien ja Ikkeläj. kiertotien Jalasjärven puolen risteykestä (Salonmäki), Sahankyläntie Luukkasentie 8:20, n. 8:30 ajetaan Kolmenraitin koulun kautta, keskustassa n. 8:40, (ns. saattoauto Sahankyläntien ja Luomanvarsitien risteyksestä). Toteutus Veljekset Viitala Oy. Urpolan apuauto poikkeaa Kolmenraitin koululla.
(Vuoroa 12:10 ei ajeta toistaiseksi lukuvuonna 2024-25.)
Lähtö (mh) taskusta 13:10, Kolmenraitin koulu, Sahankylä tarvittaessa poikkeaminen Luukkasentiellä, Ikkeläjärvi, järven kierto. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Veljekset Viitala Oy.
Lähtö (mh) taskusta 14:10, Kolmenraitin koulu, Sahankylä tarvittaessa poikkeaminen Luukkasentiellä, Ikkeläjärvi, järven kierto tarvittaessa. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Veljekset Viitala Oy.
Lähtö (mh) taskusta 15:10, Lustila, Sahankylä tarvittaessa poikkeaminen Luukkasentiellä, Ikkeläjärvi, järven kierto ti-pe. Ajetaan koulupäivinä ma-pe. Toteutus Veljekset Viitala Oy.
Lähtö (mh) taskusta 16:00, Lustila, Sahankylä, Ikkeläjärvi, Salonmäki, järven kierto tarvittaessa. Vuoro on kutsuohjattu, perusopetus on tilannut vuoron vain maanantaina. (Huom. muina päivinä vaativat useita samanajankohdan tilauksia toteutuakseen.) Tee tästä poikkeavat tilaukset Urpolan numeroon p. 050 385 8000.
Kolmenraitin ns. vaarallisuuskuljetus on tiedotettu/tiedotetaan kyytiin oikeutetuille.
Hyyppä, alue E
Lähtö tarvittaessa 7:00 Karviantien ja Nummilahdentien liittymä – Kivijärventielle ja Hyyppässä pikipuolen kautta Hämes-Havuseen (Korhoskyläntien liittymä n. 7:15) – Rahikkatie – Keskusta. Ajetaan ti-pe. Kutsuohjattu reitti, vaatii ennakkotilauksen. Tällä hetkellä tilaus vain Korhoskyläntien liittymästä lähtien. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Hämes-Havunen n. 7:30 – Jokimäentie – Kiviluomantie – 8.05 Hyypän koulu (Kauhajärvi) – paluu samaa reittiä kohti Hämes-Havusta, jossa noin 8:20. Keskustaan tulevat oppilaat vaihtavat Sepäntietä pitkin saapuvaan autoon. Toteutus Urpolan liikenne ky.
Lähtö Sepäntie Rauskantien liittymä n 7:35 – Könnönkyläntie – ns. Mäen kauppa n. 7.55 – Kauhajärventie – Hyypän koulu 8:05, paluu kohti keskustaa Kauhajärventietä – Könnönkyläntie – Sepäntie – (Hämes-Havunen) – Rahikkatie – Heikkiläntie – Päntäneentie – n. 8:40 tasku. Toteutus Urpolan liikenne ky.
Lähtö (mh), tasku 13:10, Heikkiläntie-Hämes-Havunen. Hyypässä reitti kyydissä olijoiden mukaan. Ajetaan ma-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Huom klo 13 Yrjänäisessä Päntäneentien itäpuolella asuvat sekä Heikkilänkylä – alueen lapset lähtevät Oppitien puolelta.
Lähtö (mh), tasku 14:10, Yrjänäinen – Heikkiläntie – Hämes-Havunen – Kauhajärvi. Hyypässä reitti kyydissä olijoiden mukaan. Ajetaan ma-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. (Nummijärvelle meneviä oppilaita tulee lisäksi joinakin viikonpäivinä tähän vuoroon alku matkaksi!)
Lähtö (mh), tasku 15:10, Yrjänäinen – Heikkiläntieä – Hämes-Havunen – Jokimäentie – Hautalankyläntie – Kiviluomantie – Kauhajärvi – Könnönkyläntie – Sepänkyläntie. Ajetaan ma-to tarvittavilta osin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Mikäli perjantaina klo 15.10 on Nummijärvelle menijöitä, niin Hyypän alueen auto hoitaa myös heidän kuljetukset.
Lähtö (mh), tasku 16:10 Heikkiläntie – Rahikkatie – Hämes-Havunen – Hyypässä reitti kyydissäolijoiden mukaan. Totetus Urpolan Liikenne Ky. Kaikki Hyypän alueen oppilaat nousevat tähän vuoroon. Vuoro on kutsuohjattu, perusopetus on tilannut vuoron Hyyppään vain ma. Tee tästä poikkeavat ennakkotilaukset Urpolan numeroon p. 050 385 8000. Mikäli tilauksia tule muille viikonpäiville, toteutuessaan vuorot ajetaan yhdessä Nummijärven kanssa.
Nummijärvi, alue D
Lähtö tarvittaessa 7:00 Karviantien ja Nummilahdentien liittymä – Kivijärventielle ja Hyyppään Hautalantie- Könnönkyläntie -Sepäntie eli pikipuolen kautta Hämes-Havuseen (Korhoskyläntien liittymä n. 7:15) – Rahikkatie – Keskusta. Ajetaan perusopetuksen tilauksen mukaan Hyypän alueella ti-pe, Nummijärvellä ei ole perusopetuksessa tilauksia. Kutsuohjattu. Tästä poikkevat tilaukset p. 050 385 8000. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö 7.40 Nummilahti Sirkantien liittymä – n. 7:55 Nummikoski Säkkiharjuntien liittymä – n. 8:05 Nummijärvi ent. kauppa – n. 8:10 Salomäentien liittymä – n. 8:35 keskusta. Ajetaan ma-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh) taskusta 12:10 Rahikkatie, Nummilahdentie, Nummikoski, Nummijärvi. Ajetaan vain ke. Toteutus Urpolan liikenne Ky.
Lähtö (mh) taskusta 13:10 Rahikkatie, Nummilahdentie (ma-pe), Nummikoski (ei ke), Nummijärvi (ma-pe), Koivukylä (ma, ke, to, pe). Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh) taskusta 14:10 Rahikkatie, Nummijlahdentie (vain pe), Nummikoski (ma, ke-pe), Nummijärvi (ma, ke-pe), Koivukylä (ajetaan ti) kyydissä olijoiden mukaan. Vuoro ajetaan ma, ke-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Huom! Keskiviikkona ei vuoroa lähde ollenkaan.
Lähtö (mh), taskusta 15:10 Rahikkatie, Nummilahdentie, Nummikoski (tarvittaessa), Nummijärvi. Ajetaan ma-to. Perjantaina ei vuoroa lähde ollenkaan. (Jos perjantaina klo 15.10 ilmenee kuljetustarvetta, niin tarvittaessa Hyypän vuoro ajaa matkan lopuksi Nummijärven kautta keskustan suuntaan. Vaatii ennakkotilauksen!) Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh), tasku 16:10 Heikkilänkylä – Rahikkatie – Nummijärvi. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Vuoro on kutsuohjattu, perusopetus on tilannut vuoron Nummijärvelle ja Hyyppään ma. Muilta kuin lukujärjestyksen mukaisilta perusopetuksen oppilailta edellytetään ennakkotilausta. Tee tästä poikkeavat tilaukset Urpolan numeroon p. 050 385 8000. Mikäli tilauksia tulee muille viikonpäiville, toteutuessaan vuorot ajetaan yhdessä Nummijärven kanssa.
Ohmerojärvi, Hangaskylä, Luomankylä, alue C
Ohmerojärveltä Kainastolle ja vaihtamalla Kainaston koululla keskustaan: Lähtö 7.30 Ohmerojärven länsipuoli – 7.40 Ohmerojärvi Lahoontie (tarvittaessa) – Ohmerojärven kierto itäpuolelta – Järvikyläntie – Valkamankyläntie-(Jussilankujan lenkin kierto) – Luomankylän tasku n. 8:10 – Kainaston koululle (keskustaan tulijoilla vaihto Kainaston koululla n.8.20 Jurvasta tulevaan autoon). Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Ohmerojärveltä Kainastolle 8.35 Ohmerojärven länsipuoli – Ohmerojärven kierto itäpuolelta – Järvikyläntie – Valkamankyläntie- (Jussilankujan lenkin kierto) Kainaston koulullan n. 9.20. Ajetaan ma-to. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Kainaston koululta 12:35 Luomankyläntie, Jussilankujan lenkki, Valkamankyläntie, Ohmerojärven kiertotie, tarvittaessa Lahoontie. Ajetaan ma-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh) tasku 14:10, Aninkuja – Kainaston koulu n. 14:30 – Luomankyläntie – Jussilanlenkki tarvittaessa – Valkamankyläntie -Ohmerojärvelle. Ajetaan ma-pe. Vaihto Hangaskylään Kainastolla toteutettu ma-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh), tasku 15:10, Aron koulu – Seinäjoentie – Sorvarinkyläntie – Kurikantie – tarvittaessa Järvikyläntie – tarvittaessa Ohmerojärven kiertotie – tarvittaessa Lahoontie – tarvittaessa Valkamankyläntie – Luomankylä. Ajetaan ma-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh), tasku 16:10, Aroon Kurikantien puolelle ja Valkamankylään (tarvittavilta osin ajetaan) Keskustie – Kurikantie – tarvittaessa Harjankylä – Järvikyläntie – Ohmerojärven kiertotie – Lahoontie – Valkamankyläntie – Luomankylä. Vuoro ajetaan kutsuohjattuna, perusopetuksen tilaus vain ma. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Tee tästä poikkeavat tilaukset Urpolan numeroon p. 050 385 8000.
Kokonkylän ja Hangaskylän suunta Kainaston koululle/koululta
7:45 Viitakyläntie – Kainaston koulu 8.20 – n. 8.55 Viitakyläntie – Hangaskyläntie – Teuvantie – Kainaston koulu n 9:20. Ajetaan perusopetuksen tarvitsemalta osin ma-pe. Toteutus Triviabus.
Lähtö 12:35 Kainaston koululta Viitakylä, Hangaskylä. Ajetaan koulupäivinä ma-pe. Toteutus Triviabus.
Lähtö 14:35 Kainaston koululta Viitakylä, Hangaskylä. Ajetaan koulupäivinä ma-pe perusopetuksen tarvitsemilta osin. Toteutus Triviabus.
Teuva
Lähtö 6:50 Teuva – n. 7:20 keskusta tasku. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilla.
Lähtö mh 15:45 – n. 16:15 Teuva kulkee 67:aa – n. 15:58 Kainasto. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilla.
Jurva
Lähtö 6:50 Jurva – Hangaskylä – 7:20 keskusta tasku. Toteutus Liikenne P Koivisto. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilla.
Lähtö 7:45 Jurva – Hangaskylä – 8:20 Kainaston koulu – Aninkuja – 8:40 keskusta tasku. Toteutus Liikenne P Koivisto. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilla.
Lähtö (mh) tasku 15:05 – Aninkuja – n. 15:20 Kainasto – Hangaskylä – Jurva. Toteutus Liikenne P Koivisto. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilla.
Lähtö (mh) tasku 16:10 – Aninkuja – n. 16:25 Kainasto – Hangaskylä – Jurva. Toteutus Liikenne P Koivisto. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilla.
Päntäneen suunta; Kokko-Nirva, Möykky, Puska, Uuro, alue F
Isojoki
Isojoki 7:10 – Päntäne n. 7:40 – Kauhajoki 7:40, Ajetaan koulupäivinä. Totetutus Urpolan Liikenne Ky. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilta.
Uuro Hukanluoman risteys 7:40 – Päntäne – Haveri – Kauhajoki. Ajetaan ma-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh) taskusta 14:10, Päntäneentie – Päntäneen koulu – Uuro – Isojoki. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Ely/Urpolan Liikenne Ky. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilta. (Vuorolta Päntäneen koululla vaihto perusopetuksen tarpeen mukaan ma-to, perjantaina keskustasta ajaa Nirva-Kokkoon kautta Päntäneelle vuoro)
Lähtö (mh) taskusta 15:10, Päntäneentie – Puska – Uuro. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh) taskusta 16:10, Päntäneentie – Uuro – Isojoki. Ajetaan koulupäivinä. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Ely/Urpolan Liikenne Ky. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilta.
Karijoki
7:05 Karijoki – n. 7:15 Puskanperän tienhaara – Päntäne pikavuoropysäkki – Kauhajoki 7:40. Toteutus Aaro E. Mäkelä Oy. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilta.
Lähtö mh 16:15 – Päntäneen pikavuoropysäkki 16:25 – Puskanperän tienhaara n. 16:28 – Karijoki 16:45. Toteutus Aaro E. Mäkelä Oy. Tämän vuoron tarkempi aikataulu Matkahuollon sivuilta.
Uuro, Puska
Lähtö Hukanluomantien liittymä 7:40, Karijoentie – Puska n. 8:05 – Karijoentie – Päntäneen koulu n. 8:15, Samelinlakso 8:20. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Uuro, lähtö Hukanluomantien liittymä 8:50 – Puska – Päntäneen koulu n. 9:15. Ajetaan ma, ti, ke ja to. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Päntäneen koulu 12:30, Möykky – Puska – Uuro. Ajetaan ma-pe tarvittavilta osin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Keskustasta Päntäneen suuntaan
Lähtö tasku 13:10, Jokimaantie, Samelinlaksontie, Päntäneen koulu 13:30, Puska, Uuro. Ajetaan ma-pe tarvittavilta osin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö tasku 14:10 Päntäneen suuntaa menee vuoro Isojoelle. Huom! Samelinlaksontielle menijät ajetaan ns. keskustan autolla klo 14:10 taskusta, Päntäneen koulu 14:30, Puska, Uuro. Ajetaan ma-pe tarvittavilta osin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö tasku 15:10, Päntäne – Puskanperä – Uuro – Isojoki. Ajetaan ma-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö tasku 16:10 Kokko (tarvittaessa) – Nirva (tarvittaessa) – Pne – Puska – Möykky. Möykkykylään vaihtamalla Päntäneellä tarvittaessa. Kutsuohjattu vuoro. Perusopetuksen tilaus ma. Huom! Nirva-Kokko ajetaan perusopetuksen tarpeesta vain ma! Kaikki suunnat vaativat ennakkotilauksen. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Tee tästä poikkeavat tilaukset Urpolan numeroon p. 050 385 8000.
Möykky-Päntäne
Lähtö Samelintien eteläliittymästä noin 7:40, Korpikyläntie 7:45- Kiertää Korpikyläntie – Rydintie – Harrintie, n. 7:55 Möykky – Vanhatie 474 n. 8:05 – Päntäneen koululla n. 8:10. Päntäneen koululta jatkaa keskustaan Haverin kautta ja Yli-Yrjänäisen kautta tarvittaessa Pikku Äijä n. 8:25. Ajetaan ma-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Päntäneen koululle: Lähtö Samelintien eteläliittymästä 8:55. Kiertää Korpikyläntie. Päntäneen koululla n. 9:10. Ajetaan ma, ti, ke ja to.
Lähtö (mh) taskusta 14:10 Pne-Möykky-Harrintie- Rydintie. Vaihtamalla Päntäneen koululla Möykkyyn, Puskaan ja Kokko-Nirvaan. Ajetaan ma-pe tarvittavilta osin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky. (Perjantaisin keskustasta vuoro sekä Kokko-Nirva-Möykky että Päntäne -Uuro.)
Lähtö (mh) taskusta 15:10 Kokko – Nirva – Päntäne – Puska – Möykky. Ajetaan ma-pe tarvittavilta osin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö (mh) taskusta 16:10 Kokko (tarvittaessa) – Nirva (tarvittaessa) – Puska – Möykky – Rydintie. Vuoro ajetaan kutsuohjattuna, perusopetuksen tilaus ma. Huom! Kokko-Nirva ajetaan perusopetuksen tarpeesta vain ma! Toteutus Urpolan Liikenne Ky. Tee tästä poikkeavat tilaukset Urpolan numeroon p. 050 385 8000.
Lähtö Päntäneen koulu 12:30, Möykky – Puska – Uuro. Ajetaan ma-pe tarvittavilta osin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Päntäneen koulu 13:30, Möykky – Puska – Uuro. Ajetaan ma-to tarvittavilta osin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Päntäneen koulu 14:30, Möykky – Puska – Uuro. Ajetaan ma-to tarvittavilta osin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Kokko, Nirva, Päntäne, (keskustaan)
Lähtö Harjantien liittymä 7:40 – Kokonkyläntie – Nirva-Kokontie – Päntäneen koulu n. 8:15 – Päntäneen paikallistie – Nirva-Kokontie – Nirva-Kokontien ja Kokonkyläntien risteys n. 8:25 -Huikuntien liittymä – Mäensivuntien liittymä n. 8:30 -tasku. Ajetaan ma-pe. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Harjantien liittymä 8:40, Kokonkyläntie, Karjalankatu (tarvittaessa), Nirva-Kokontie, Päntäneen koulu n. 9:15. Ajetaan ma-to. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Päntäneen koulu 12:30 Samelintie – Nirva – Kokko – Harjantie. Ajetaan ma-pe. Totetus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Päntäneen koulu 13:30 Samelintie – Nirva – Kokko – Harjantie. Ajetaan ma-to. Totetus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Päntäneen koulu 14:30 Nirva – Kokko – Harjantie. Ajetaan ma-to. Totetus Urpolan Liikenne Ky.
Mikäli Päntäneen koululta on hyvin vähän lähtijöitä tai koululle tulijoita, niin reittejä Nirva-Kokko, Möykky, Puska ja Uuro saatetaan ajaa yhdistettynä osittain tai kokonaan.
Keskustasta Päntäneen kautta Uuroon
Lähtö tasku 14:10 tarvittaessa poiketaan Samelinlaksontiellä, Päntäneen koulu 14:30, Puska, Uuro. Ajetaan ma-pe. Ma-pe on mahdollista liikkua Puskaan ja Uuroon menevällä vuorolla, vaihtamalla Päntäneellä Möykkyyn meneviin kuljetuksiin.
Hyypän alueelta Kauhajärvelle
Lähtö Rauskantien liittymä 7:35, Sepäntie, Könnönkyläntien Mäen kauppa n. 7:55 ja Kauhajärventien varresta. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Rauskantien liittymä 9:00, Sepäntie, Könnönkyläntien Mäen kauppa n. 9:15 ja Kauhajärventien varresta. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Lähtö Hämes-Havusen liittymästä n.8:55 Jokimäentietä kohti Kauhajärveä – Kiviluomantie n. 9:15 Ajetaan koulupäivinä. Keskiviikkona käytetään eri autoa piki- ja sorapuolellae. Ajetaan ma – pe. Totetus Urpolan Liikenne Ky.
Paluu lähtö Kauhajärveltä 11:25. Ajetaan koulupäivinä perjantaisin. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Paluu lähtö Kauhajärveltä 12:25. Ajetaan koulupäivinä. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Paluu lähtö Kauhajärveltä 13:35. Ajetaan ma-to. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Paluu lähtö Kauhajärveltä 14:25. Ajetaan ti, ke, to. Toteutus Urpolan Liikenne Ky.
Urpolan Liikenteen ajojärjestely p. 050 385 8000.
Pukkilan koulun alue
Aikataulut tiedotetaan kyytiin oikeutetuille Wilman kautta.
Keskustan alue
Aikataulut tiedotetaan kyytiin oikeutetuille Wilman kautta.
Mahdolliset muut erityiskuljetukset tiedotetaan kyytiin oikeutetuille Wilman kautta.