Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään tänä vuonna 7.10.2024 – 13.10.2024. Kampanjaa on vietetty vuosittain jo vuodesta 1996 asti. Kampanjalla pyritään edistämään energiansäästöön ja kestävään kulutukseen liittyviä tekoja.
Energian käyttöä vähentämällä voi pienentää sen tuotannosta syntyviä ympäristövaikutuksia, joita muodostuu mm. energiaa tuotettaessa, sähkönsiirtoverkkoja rakennettaessa sekä energiantuotannossa käytettävien raaka-aineiden kuljettamisesta. Omia kulutustottumuksia muuttamalla voit saada myös itsellesi taloudellista hyötyä.
Kauhajoen kaupungin ympäristöpalvelut on koonnut listan helpoista energiansäästövinkeistä
- Vältä lämpimän veden juoksutusta. Älä juoksuta vettä turhaan, kun peseydyt tai tiskaat. Pese vain täysiä koneellisia tiskiä ja pyykkiä.
- Pidä asuintilojen lämpötila 20–22 °C asteessa. Makuuhuoneen lämpötila voi olla vielä hieman tätä matalampi.
- Tarkista että ikkunoiden ja ovien tiivisteet ovat kunnossa, ettei lämpö pääse karkaamaan.
- Suunnittele ruoanlaitto niin että uunia ja liettä käytetään mahdollisimman tehokkaasti. Kun uuni on kerran lämmitetty valmista samalla lämmöllä useampi ruoka, hyödynnä myös jälkilämpö ruoanlaitossa. Liedellä ruokaa valmistaessasi käytä kannellisia keittiöastioita. Muista myös, että esim. mikroaaltouuni, vedenkeitin sekä kiertoilmakypsentimet ovat energiatehokkaampia kuin uuni ja liesi. Uusiessasi kodinkoneita suosi energiatehokkaita vaihtoehtoja.