Hävikkiviikko 23.-29.9.2024

Hävikkiviikko, on aika arvostaa ruokaa teema.Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa! Hävikkiviikko alkaa maanantaina 23 päivä syyskuuta ja kestää sunnuntaihin 29 päivä syyskuuta asti. Hävikkiviikon tavoitteena on herättää ajattelemaan omaa ruokahävikkiä ja lisätä ruoan arvostusta. Tiesitkö että suomalaisissa kotitalouksissa heitetään hukkaan 155 miljoonaa kiloa ruokaa joka vuosi. Omaa ruokahävikkiä on mahdollista kuitenkin pienentää lukuisilla pienillä teoilla, mutta ensin kannattaa miettiä minkälaisia ruokia itsellä päätyy hävikkiin ja miksi hävikkiä syntyy. Päätyykö itsellä hävikkiin ruokaa esimerkiksi liian ison pakkauskoon takia vai meneekö hävikkiin jääkaapissa käyttämättä jääneet vihannekset ja kasvikset. Ostamalla kaupasta oikean kokoisia pakkauksia ja kiinnittämällä huomiota vihannesten ja kasvisten optimaaliseen säilytykseen, pystyy helposti vähentämään ainakin osan ruokahävikistä.

Kauhajoen kaupungin ympäristöpalvelut haastavatkin nyt kaikkia kiinnittämään huomiota omaan ruokahävikkiin ja pohtimaan tapoja, joilla ruokahävikkiä saisi omassa arjessa vähennettyä.

Lisää vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen saa osoitteesta havikkiviikko.fi