Timi Järvivuori & Kaikuva Kulkue – Lapsuuteni laulut – Elämän säveliä

10.11. 15.00-17.00
Musiikki, Nuoret, Seniorit, Yritykset

Timi Järvivuoren laulusta on sanottu, että se on yhtä aikaa uskottavaa, haurasta ja voimakasta. Tämä moniulotteinen laulutaito kuvastaa Timin lähestymistapaa musiikkiin, jonka avulla hän haluaa tuoda esiin elämän kaikuja – sen kauneutta, melankoliaa, raadollisuutta ja toivoa.

Kaksi vuotta sitten, ystävänsä, näyttelijä-laulaja Samuli Edelmannin ehdotuksesta Timi Järvivuori oivalsi, että nyt on tullut aika tehdä omaa nimeä kantava albumi, joka koostuisi hänelle itselleen tärkeistä lapsuuden lauluista. Timille valkeni heti, että nämä laulut, jotka ovat kaikuneet hänen elämässään lapsuudesta asti, ovat Arvo Valde Palmroothin lauluja.

Järvivuori on koonnut ympärilleen sielukkaan kokoonpanon, johon kuuluu Orkestra Suora Lähetys -yhtyeestä tunnettuja huippumuusikoita. Yhdessä he ovat luoneet tunteikkaan ja herkän albumin, joka esittelee romanimusiikin, kansanmusiikin, laulelmien ja iskelmän kauneuden.

”Olen innoissani siitä, että olen saanut tallentaa näitä lapsuuteni tuttuja lauluja levylle, jotka ovat Arvo Valde Palmrothin arvokasta perintöä. Olin kuusivuotias poika kun kuulin näitä lauluja ensimmäisen kerran, ja itse lauloin niitä paljon nuorempana. Haluan varmistaa, että nämä laulut säilyvät osana kulttuuriamme ja välittyvät myös tuleville sukupolville. Albumilla olemme pyrkineet tuomaan esille kansanmusiikin, romanimusiikin, iskelmämusiikin ja laulelmien yhteissävyt sovittaen ne raikkaasti tähän päivään. Vanha suomalainen kansanmusiikki on aina kiehtonut minua, ja nämä mausteet yhdessä tuovat tiettyä raikkautta ja uutta musiikkiimme.”

Timi Järvivuori & Kaikuva kulkue:
Timi Järvivuori – laulu
Antti Kivimäki – basso
Tomi Saikkonen – rummut
Valtteri Bruun – kitara
Jari Kokkinen – harmonikka

Toivomme, että albumi ja musiikkimme voisi olla ajatonta, joka kulkee sukupolvelta toiselle säilyttäen perinteet, musiikin ja kulttuurin sekä valtakulttuurin moninaisen rikkauden. Toivomme innolla tulevia kohtaamisia ja mahdollisuutta esittää näitä lauluja juuri teille. Lämpimästi tervetuloa.

Tervetuloa Isänpäiväkonserttiin 10.11.2024 klo 15.00.

Paikka: Yhteiskoulun auditorio, Kauhajoki

Liput 15 € tulevat ennakkomyyntiin syyskuun alussa, voit ostaa lipun Isänpäivälahjaksi.

Myyntipaikat ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa.

Tilaisuuden järjestää Kauhajoen kaupungin Monikulttuurisuustoimikunta

Hinta:
15 €
Paikka
Kauhajoen Yhteiskoulu
Paikan kuvaus
Auditorio
Osoite
Prännärintie 4
Tapahtumanjärjestäjä
Kauhajoen kaupunki /Monikulttuurisuustoimikunta
Tapahtuma muualla verkossa:
Event Organizer Link EP Kalenteri