Perhetupa Soffan ohjelma 28.10.-1.11.

MAANANTAI 28.10.

Perhekahvila klo 9-13. Heikki vaarin satuhetki klo 9.30. Saamme vierailulle Peter Laition Ensi- ja turvakodilta (Enstulta). Peter kertoo aiheesta ”Isän rooli lapsiperheessä”. Aloitus klo 10. Kirjastoauto Soffan pihassa klo 12.30.

TIISTAI 29.10.

Varhaiskasvatuskerhot

KESKIVIIKKO 30.10.

Ei kerhoja. Vanhempainkeskustelut.

TORSTAI 31.10.

Soffan painisalivuoro Virkussa klo 9-11. Omaehtoista ja ohjattua liikkumista oman aikuisen kanssa.

Vauvakahvila klo 9-12. Aiheena tällä kertaa ”Vauvan ensimmäisen vuoden motoriikan kehitys”.  Aiheesta tulee kertomaan fysioterapeutti Mikko Ulvinen. Aloitus klo 10.

Isä-lapsi iltakahvila Soffassa klo 17.30-19.30. Tarjolla iltapalaa. Voit tulla mukaan oman aikataulusi mukaan.

PERJANTAI 1.11.

Halloween teemaiset aamupalatreffit klo 8.30-12. Halutessasi voit pukeutua teeman mukaisesti. Aamupalatreffejä sponsoroi Kokon hovi.

Muistakaa ilmoittautua mukaan HopLopin reissulle viimeistään 1.11.

Tulevia tapahtumia:

  • Maanantaina 4.11. metsäretkipäivä Veikkolaan (tästä infoa vielä myöhemmin)
  • Tiistaina 5.11. Iltakahvila aiheesta ”Uusperheen vaiheet”.