Pääsiäisvalkiat syttyvät taas Kauhajoella

Kauhajoen Hangaskylän pääsiäiskokko odottaa polttamista.

Ainakin 1700-luvulta periytyneen vanhan tavan mukaan pääsiäiskokot eli -valkiat koottiin mahdollisimman paljon savua tuottavista, kipinöivistä aineksista kuten oljista ja havuista. Sankka, kitkerä savu ajoi noidat pois lakeuksilta. Joillakin paikkakunnilla uskottiin, että runsaasti savuavilla pääsiäisvalkioilla voitiin loitsia seuraavasta sadosta erityisen hyvä. Myöhemmin valkioihin on saatettu kätkeä myös nurkkiin kerääntyneitä, hävitettäväksi aiottuja tavaroita. Mikä kätevä tapa 😊.

Mutta koska mikään ei ole niin kuin ennen, joudumme muistuttamaan, ettei muovin, käsitellyn puun, kotitalousjätteen, tekstiilien, huonekalujen, renkaiden tai muun roskan polttaminen ole sallittua. Niille löytyvät omat kierrätys- ja keräyspisteensä. Kokkoon voi laittaa vain puhdasta puuta, oksia ja risuja sekä olkia.

Kokon paikka on kaukana rakennuksista ja sen palamista tulee valvoa loppuun saakka. Suurista kokoista on hyvä ilmoittaa palo- ja pelastuslaitokselle ennakkoon, että he välttyvät turhilta lähdöiltä.

 

Hyvää pääsiäistä ja iloisia hetkiä valkeiden äärellä!  (Jos sää suosii niiden polttamista)