Nuorisotyöntekijät kohtaavat nuoria pian laajemmalla alueella  – Walkers-auto saapuu Kauhajoen nuorten luo

Tiedotteen julkaissut Aseman lapset ry 5.5.2025

_________

Walkers-autolla eli Wautolla nuoret voivat viettää vapaa-aikaansa toistensa ja turvallisten aikuisten seurassa. Nuorisotyöntekijät ja vapaaehtoistyöntekijät liikkuvat Wautolla Kauhajoen seudulla toukokuusta syyskuulle, pois lukien heinäkuu.

Wautot ovat matkailuautoja, joissa nuorisotyön ammattilaiset ja vapaaehtoistyöntekijät kohtaavat nuoria siellä, missä he aikaansa viettävät. Aseman Lapset omistaa ja koordinoi neljän auton toimintaa, joiden lisäksi muutamilla paikkakunnilla on omia autojaan. Järjestön autot on nimetty ja teipattu kissaeläimiksi, joista Tiikeri tulee huristelemaan Kauhajoen seudulla.

– Osa nuorista kulkee traktoreilla ja mopoautoilla, mutta kaikki eivät pääse helposti esimerkiksi Walkersille. Wautolla menemme kohtaamaan nuoria myös kauemmas kylille ja teemme samalla toimintaa tutummaksi. Meillä on mukana myös mahtavia wapareita, joilla on monenlaista elämänkokemusta, mikä on valtava rikkaus, nuoriso-ohjaaja Virve Juuti kertoo. 

Toiminnasta vastaa kaupungin nuorisotyö tiiviissä yhteistyössä seurakunnan nuorisotyön kanssa. Tiikeri-Wauto tulee liikkumaan laajasti koko kunnan alueella muutamana päivänä viikossa.

–On hienoa, että täällä lähdetään kokeilemaan uutta Walkers-toimintamuotoa. Kauhajoen Walkers-kohtaamispaikka on Suomen ensimmäisiä ja toiminut jo lähemmäs 30 vuotta! Kesällä käytössä ovat olleet Walkers-polkupyörät eli Willarit ja nyt Wautolla päästään aiempaa laajemmalle alueelle kohtaamaan nuoria, Walkers-autokoordinaattori Miika Kauta Aseman Lapsilta toteaa. 

Walkers-auto aloittaa toimintansa Kauhajoella toukokuun alkupuolella ja tulee toimimaan touko-, kesä-, elo- ja syyskuun. Heinäkuussa ei ole toimintaa.

Wauto on mukana myös perjantaina 9.5. noin klo 19–23 Kauppojen Kauhajoki -tapahtumassa. Auto on liikkeellä illan aikana, sekä asukkaat että tiedotusvälineiden edustajat saavat tulla tutustumaan siihen pysäkeillä.

Wauton tulevista reiteistä ja pysäkeistä ilmoitellaan Instagramissa ja nuoret voivat myös kutsua auton luokseen. Wauton liikkeitä ja nuorisopalveluiden muita kuulumisia voi seurata Instagramissa tunnisteella @walkerskauhajoki.

Haluaisitko sinä antaa aikaasi nuorille? Walkers-toimintaan tarvitaan mukaan aikuisia vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka koulutetaan tehtäväänsä. Vapaaehtoiseksi voit hakea ilmoittamalla kiinnostuksestasi Päivi Ojalalle (yhteystiedot alla).

 

Lisätietoja:

Virve Juuti, nuoriso-ohjaaja, Kauhajoen kaupunki, 040 637 0507, virve.juuti@kauhajoki.fi

Päivi Ojala, nuorisotyön koordinaattori, Kauhajoen kaupunki, 040 591 1281, paivi.ojala@kauhajoki.fi

Miika Kauta, Walkers-autokoordinaattori, Aseman Lapset, 050 479 2951, miika.kauta@asemanlapset.fi