Näyttely avoinna kesäkuulla:
ti-ke klo 13-18
la-su klo 13-16
Kansainvälisten arkkitehtien ryhmä kokoontui elokuun alkupuolella 2024 Jalasjärvelle ja Seinäjoelle piirtämään pohjalaisia tuulimyllyjä. Millintarkkoihin käsivaralla tehtyihin piirustuksiin tallentui viiva kerrallaan mamsellimylly Törnävältä sekä jalka- ja varvasmyllyjä Jalasjärveltä.
Pohjalainen Rakennusperintö ry kutsui ja isännöi piirtäjiä Pohjanmaalla jo toisen kerran. Edellisellä kerralla vuonna 2022 dokumentoitiin Kuortaneella kaksfooninkisia. Molempien leirien sisällöistä on koostettu Kauhajoen kulttuuritaloon näyttely ”Kansanrakennuksia kansainvälisin silmin”, joka avautuu 3.6.2025. Näyttelyn on suunnitellut Pohjalainen Rakennusperintö ry:n puheenjohtaja Riitta Jaakkola, joka kertoo koko projektin leireineen, seminaareineen ja näyttelyineen olleen mittava, mutta erittäin tärkeä jo ihan paikallisen rakennusperinnön dokumentaation kannalta. Näyttelyn avulla halutaankin herätellä yleisöä arvostamaan ja suojelemaan vanhoja rakennuksia. Loppukesällä 2025 julkistetaan vielä hankkeeseen kuuluva ”Pohjalaiset tuulimyllyt” -julkaisu, jota leiripiirrokset kuvittavat.
Piirustustekniikan taustalla on kansainvälinen International Vernadoc -hanke, jossa kansanrakennuksia dokumentoidaan mittapiirustusten avulla maailmanlaajuisesti. Hankkeen on käynnistänyt suomalainen arkkitehti Markku Mattila 1990-luvulla. Mattila on toiminut pitkään projektien vetäjänä Suomessa ja maailmalla. Toiminta on alusta asti perustunut mestari-kisälli-ajatteluun, jolloin kokeneemmat piirtäjät neuvovat tuoreita osaajia. Leirin osallistujat kiittelivät leirillä olevaa ilmapiiriä ja oppeja piirtämistekniikasta. Arkkitehdit kertovat saavansa vanhoista rakenteista ja rakentamistavoista inspiraatiota myös nykyrakennusten suunnitteluun.
Millintarkkojen mittapiirrosten tekeminen vaatii kärsivällisyyttä, taitoa ja tarkkaa silmän ja käden yhteistyönä. Yhden piirustuksen tekoon kului leirillä viikon päivät. Työ on hidasta ja se aloitetaan tarkalla mittaamisella. Silloin rakennuksen yksityiskohdat toistuvat paperille tarkasti ja mittasuhteet pysyvät paikoillaan. Sekä leirillä että näyttelyn tekemisessä mukana ollut alavutelaislähtöinen arkkitehtiopiskelija Ilari Anttila kertoo oppineensa katsomaan ja arvostamaan rakennuksia uudella tavalla. Tuulimyllyt ovat hyvä kohde, sillä ne edustavat kansanomaisia maaseudun rakennuksia, mutta niiden sisätiloissa on monimutkaista tekniikkaa ja sen kaiken tallentaminen piirtämällä tuo esille sekä rakennustavan että esteettiset arvot. Etelä-Pohjanmaalla niitä on kattavasti vielä alkuperäisillä paikoillaan, mikä sekin tuo oman arvonsa rakennuksen historialle.
Lisätietoja: Pohjalainen Rakennusperintö ry, Riitta Jaakkola, puh. 040 092 5656