Kauhajoen kaupunginhallitus kokoontui maanantaina 19.1.2026. Käsittelyssä oli mm. seuraavat asiat:
- Kaupunginhallitus päätti Kauhajoen kaupunkia koskettavan yhteistoimintamenettelyn ja sitä myöden hyväksyi koko henkilöstöä koskevan lomautuksen vuodelle 2026. Lisäksi kaupunginhallitus päätti jatkaa Kauhajoen kaupungin organisaation, palvelurakenteen, tehtäväkuvien ja esihenkilörakenteen tarkastelua.
- Hallitus merkitsi tiedoksi päätöksen peruspalveluiden valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista. Lisäksi hallitus tyytyi päätökseen kotikuntakorvausten perusosasta.
- Hallitus hyväksyi vuoden 2026 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen annettavaksi toimielimille ja viranhaltijoille. Talousarvion käyttösuunnitelmat tulee toimittaa hallitukselle tiedoksi 13.2.2026 mennessä.
- Kaupunginhallitus hyväksyi hallinto- ja elinkeinopalveluiden talousarvioiden käyttösuunnitelmat vuodelle 2026.
- Kaupunginhallitus myönsi Kauhajoen 4H-yhdistys ry:lle kertaluonteisen 3 500 euron avustuksen kohdistettavaksi nuorille 4H-yrittäjille. Varat osoitetaan Seija Katariina Myllymäen lahjoitusrahastosta.
- Kaupunginhallitus asetti osayleiskaavan koskien laajennus- ja muutos Aronkylän teollisuusalueella -kaavamuutosehdotuksen nähtäville. Alueidenkäyttölain ja Maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisesti. Osayleiskaavan laajennus- ja muutosehdotus asetetaan nähtäville 30 vuorokaudeksi.
- Kaupunginhallitus hyväksyi kaavaselostuksessa lausuntoihin ja muistutuksiin esitetyt vastineet ja esittää asemakaavan muutosehdotuksen kortteleissa 1009, 3017 ja 3019 sekä niihin liittyvillä katu- liikenne- ja viheralueilla kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.
- Kaupunginhallitus hyväksyi kaupungin ja HVA:n jatketun vuokrasopimuksen mukaisista kohteista. Toimintakeskuksen vuokra laskutetaan käytön mukaan. Kauhajoen kaupunki ei hyväksy jatkettujen vuokrasopimusten ehtojen tarkentamista muilta osin, että sopimusten ehtoja voidaan osapuolten välillä tarkentaa takautuvasti esimerkiksi vuokran määrän osalta.
- Kaupunginhallitus hyväksyi Aron teollisuusalueelta korttelista 6132 tontin 4 vuokrasopimuksen siirron Renetec 11 Oy:lle siirtosopimuksen mukaisesti.
- Hallitus antoi lausunnon Kukkookallion, Mustikkamäen ja Pirttimaan YVA-ohjelmaan. Tiivistetysti: Kauhajoen kaupunki perään kuuluttaa yhteistyötä lähialueen muiden energiahankkeiden toimijoiden kanssa, jotka suunnittelevat sähkönsiirtoa samalle asemalle. Huomioitavaa on myös Heikinkankaan pohjavesialue ja vaikutukset erityisesti asumiseen ja loma-asumiseen.
- Hallitus nimesi työelämäneuvottelukuntaan Kauhajoen kaupungin edustajaksi elinkeinoasiamies Carita Latikan sekä varaedustajaksi Mikko Rotola-Pukkilan.
Esityslistat ja pöytäkirjat ovat luettavissa osoitteesta: https://kauhajoki-julkaisu.triplancloud.fi/ktwebscr/epj_tek_tweb.htm