1
00:00:00,000 --> 00:00:12,000
Kauhajoen raitilta kuultua -podcast. Isäntinä toimivat Maija-Liisa Laitila sekä Joni Rintamäki.

2
00:00:22,000 --> 00:00:26,000
Suomen suvi, yötön yö ja Kauhajoen Nummijärvi.

3
00:00:26,000 --> 00:00:34,000
Monelle tämä yhdistelmä tarkoittaa vain ja ainoastaan yhtä asiaa: raskaan musiikin pyhättöä, Nummirockia.

4
00:00:34,000 --> 00:00:46,000
Tämän tunnetun kesätapahtuman juuret yltävät niinkin kauas kuin 1920-luvulle, jolloin paikalla eli Nummijärven rannassa järjestettiin ensimmäiset juhannusjuhlat.

5
00:00:46,000 --> 00:00:58,000
1980-luvulle saavuttaessa tapahtuma otti teemaltaan uuden suunnan kohti tummempia vesiä, ja rockfestivaalin järjestäminen onkin nykyisin lähes ympärivuotista puuhaa.

6
00:00:58,000 --> 00:01:13,000
Mutta mitä oikeasti vaatii, että keskelle rauhallista pohjalaista maalaismaisemaa nousee vuosi toisensa jälkeen tuhansien ihmisten metallifestivaali, jonne saavutaan kesä toisensa jälkeen yhä uudelleen?

7
00:01:13,000 --> 00:01:23,000
Tänään sukelletaan pintaa syvemmälle festivaalin kulissien taakse, talkoohengen ytimeen ja metallikansan sielunmaisemaan.

8
00:01:23,000 --> 00:01:27,000
Vieraaksemme on saapunut Nummirockin promoottori Tero Viertola. Tervetuloa.

9
00:01:27,000 --> 00:01:29,000
Kiitos, kiitos.

10
00:01:29,000 --> 00:01:42,000
Ihan tähän alkuun tällainen tosi helppo kysymys: miten tiivistäisit Nummirockin ydinhengen muutamalla lauseella kuulijoille, joille Nummirock ei ole entuudestaan tuttu?

11
00:01:42,000 --> 00:01:46,000
No joo, heti helppo tähän kärkeen.

12
00:01:46,000 --> 00:01:52,000
Nummirock on elämys. Se ei ole pelkkä festivaali.

13
00:01:52,000 --> 00:02:04,000
Se on ehkä jotain, mikä pitää kokeer. Sitä ei pysty sanoin kuvaamaan, mikä se meidän juhannusyömme siellä on.

14
00:02:05,000 --> 00:02:12,000
Tiistain ja sunnuntain välinen juhannusyö. Se on pakko kokeer. Siihen ei ole sanoja.

15
00:02:12,000 --> 00:02:15,000
Että siinä on joku sellainen oma maaginen taikansa?

16
00:02:15,000 --> 00:02:22,000
Siinä on ihan oma juhannustaikansa. Jotain taikapölyä siellä on ilmassa, koska se on kestänyt.

17
00:02:22,000 --> 00:02:30,000
Siellä on kohta juhlittu sata vuotta, niin onhan se jotain maagista.

18
00:02:30,000 --> 00:02:42,000
Kyllä. Tuossa aloituspuheenvuorossa olikin jo mainittu, että näitä juhannustansseja on järjestetty sieltä jopa 1920-luvulta saakka.

19
00:02:42,000 --> 00:02:47,000
Ja sitten myöhemmin tuli tämä raskaan musiikin festivaali.

20
00:02:47,000 --> 00:02:54,000
Eli Nummirockilla on siis pitkä historia. Monesko kerta tämä nyt on, kun Nummirock järjestetään?

21
00:02:54,000 --> 00:02:59,000
Se on kyllä 40. Nummirock tässä nyt ihan kohta.

22
00:02:59,000 --> 00:03:11,000
Vuonna 1987 se on ollut ensimmäisen kerran, ja sitä ennen se on ollut Nummijärven juhannus -nimellä jostakin 1950-luvulta saakka.

23
00:03:11,000 --> 00:03:23,000
Ja mitä sitä ennen sitten vielä oli... 1930-luvulta on ensimmäiset valokuvat aiheesta. Siinä on kyllä aivan huikea historia yhdelle tontille.

24
00:03:23,000 --> 00:03:31,000
Aikalaiset varmaan muistavat, mutta kerro vähän meille, jotka olemme syntyneet hieman myöhemmin kuin silloin 50-luvulla.

25
00:03:31,000 --> 00:03:37,000
Minkälaiset ne juhlat ovat silloin olleet verrattuna tähän päivään?

26
00:03:37,000 --> 00:03:44,000
Sillä lailla ehkä samanlaiset kuin nytkin, että valtakunnan kovimpia artisteja on ollut paikalla.

27
00:03:44,000 --> 00:03:58,000
Toki 1960-luvulla on ollut jo Reijo Taipaletta mestalla ja sitä ennen 50-luvulla valtakunnan kovimpia tanssittajia ja tanssitähtiä.

28
00:03:58,000 --> 00:04:17,000
Sillä lailla nykyäänkin valtakunnan kovimmat heavybändit ovat paikalla, eli aina on ollut se ykkösporukka mestalla artistienkin puolesta.

29
00:04:17,000 --> 00:04:25,000
Juuri tuossa katsoin, että 60-luvulla on ollut jo ensimmäisiä ulkomaisia orkestereita paikalla.

30
00:04:25,000 --> 00:04:36,000
Tänäkin vuonna meillä on noin 10–11 ulkomaista bändiä viidestäkymmenestä.

31
00:04:36,000 --> 00:04:43,000
Siinä on ehkä bändien lisäksi muutakin sellaista oheisohjelmaa, mitä on ollut koko ajan.

32
00:04:43,000 --> 00:04:55,000
Kasarilla jo oli jos jonkinlaista pallonheittoa, surmanajoa ja mitä kaikkea tontilla on tehtykään, tivolia ja muuta.

33
00:04:55,000 --> 00:05:01,000
Kyllä siihen kuuluu aika paljon kaikkea muutakin kuin pelkkää musaa.

34
00:05:01,000 --> 00:05:06,000
Taso on pidetty korkealla, vaikka tyyli on siinä välissä vähän vaihtunut.

35
00:05:06,000 --> 00:05:17,000
Kyllä se on vaihtunut muutaman kerran, ja taso on yritetty pitää korkealla niin, että jengi viihtyy ja saadaan ihmiset paikalle.

36
00:05:18,000 --> 00:05:27,000
Pakko tarttua tuohon, että jos 60-luvullakin on ollut jo ulkomaisia bändejä... Erään kollegan kanssa mietimme aiemmin tänään,

37
00:05:27,000 --> 00:05:36,000
että kun puhutaan vaikka 80-luvusta ja ajasta, jolloin internet ei ollut vielä valloillaan, niin tiedätkö, miten niitä bändejä on buukattu ulkomailta?

38
00:05:36,000 --> 00:05:44,000
Onko se ollut joku katalogi, vai onko joku tiennyt, että tuolle kun soittaa tai faksaa, niin bändin saa paikalle?

39
00:05:44,000 --> 00:05:54,000
No joo, kyllähän silloinkin on ollut jo ammattilaisia Etelä-Suomessa, jotka ovat tuoneet bändejä Suomeen.

40
00:05:54,000 --> 00:06:01,000
Muun muassa Antti Einiö, joka tässä juuri vaihtoi hiippakuntaa vuosi pari sitten.

41
00:06:01,000 --> 00:06:07,000
Kyllä siellä on ollut mestareita, jotka ovat asioista tienneet ja joilla on ollut yhteyksiä ulkomaille.

42
00:06:07,000 --> 00:06:18,000
Sitä kautta on saatu meillekin tänne Nummijärven metsiin ulkomaisia bändejä. Kyllähän se sama ralli tavallaan jatkuu.

43
00:06:18,000 --> 00:06:27,000
Toki teen itsekin jonkin verran joitakin ulkomaisia bändejä suoraan, mutta suurin osa tulee yhteistyökumppanien kautta.

44
00:06:28,000 --> 00:06:39,000
Mutta kyllä sieltä Ruotsin kautta varmaan jo kasarillakin aika paljon kaivettiin niitä ulkomaisia bändejä.

45
00:06:39,000 --> 00:06:45,000
On ollut sinne päin yhteyksiä, ja sitä kautta niitä on löytynyt.

46
00:06:45,000 --> 00:06:58,000
Niin just, aivan. No hei, miksi juuri Kauhajoen Nummijärvi? Mikä siitä paikasta tekee niin erityisen, ettette ole vaikka siirtäneet tapahtumaa Kauhajoen keskustaan?

47
00:06:58,000 --> 00:07:00,000
Niin, sehän on keskellä metsää.

48
00:07:00,000 --> 00:07:10,000
Se varmaan on juuri se. En tiedä, onko edes parempaa tai vastaavaa paikkaa koko valtakunnassa,

49
00:07:10,000 --> 00:07:23,000
kuin meillä tuolla keskellä metsää luonnon helmassa, järven rannassa. Siinähän on kaikki, mitä ihminen tarvitsee juhannuksena.

50
00:07:23,000 --> 00:07:33,000
Oli sitten rokkari tai humppaaja, niin kaikki tarpeellinen löytyy meiltä. Meillähän on siellä kumminkin pieni kaupunki rakennettuna aina juhannukseksi.

51
00:07:33,000 --> 00:07:48,000
On sairaalat, kaupat ja kaikki. Löytyy saunat, ja järvi on aivan rannassa. Ei ihminen tarvitse muuta kuin sen, mitä meillä siellä on.

52
00:07:48,000 --> 00:07:57,000
Toisaalta siinä on vielä sekin, että kun ollaan tuolla vähän sivussa niin sanotusti, niin sellaiset lieveilmiöt,

53
00:07:57,000 --> 00:08:05,000
joita kaupunkitapahtumissa tulee vastaan – että on pyrkyreitä vähän enemmän siinä oven takana portinpielessä kyttäämässä –

54
00:08:05,000 --> 00:08:21,000
sellaiset ovat aika vähissä. Sinne pitää oikeasti tulla sinne pelipaikalle. Sinne ei kukaan vahingossa eksy tai tule muuten vain ihmettelemään aidan viereen, että pääsisikö jostakin raosta sisälle.

55
00:08:21,000 --> 00:08:27,000
Se vaatii sellaista päättäväisyyttä ja voimakasta tahtotilaa, että sinne asti lähtee.

56
00:08:27,000 --> 00:08:41,000
No kyllä se vaatii, joo. Rohkeimmat sen uskaltavat tehdä. Kyllä sitä rohkeutta vaaditaan vähän, että uskaltaa lähteä viikoksi tuonne metikköön asumaan.

57
00:08:41,000 --> 00:08:51,000
Kyllä vain. Mainitsit tuossa jo aikaisemmin, että sitä muotoa on parisen otteeseen haettu, että minkälaista musiikkia ja miten.

55
00:08:51,000 --> 00:09:06,000
Mutta miten ja miksi Nummirockista muotoutui aikanaan juuri raskaamman musiikin festivaali? Jos ajatellaan muita juhannusfestivaaleja, niin niissä aika pitkälti luotetaan nykyään iskelmään ja popmusiikkiin.

59
00:09:06,000 --> 00:09:24,000
Joo, no sehan oikeastaan eskaloitui vuonna 2001. Oikeastaan jo 2000 oli sellainen, ja taisi olla 1999 jo vähän sellainen, että siellä oli seassa vähän kevyempää, eurodancea ja mitä kaikkea.

60
00:09:24,000 --> 00:09:46,000
Ja sitten silloin 2001 kuviteltiin ohjelmaa keventämällä saatavan sellainen enemmän kaiken kansan festari, mikä osoittautuikin täydeksi fiaskoksi. Siitä tuli vuonna 2001 miljoona 200 000 markkaa tappiota.

61
00:09:46,000 --> 00:09:58,000
Se velka maksettiin pois pari talvea sitten. Sillä lailla on ihan kiva, että meni toki parikymmentä vuotta, vähän ylikin, mutta pois on maksettu.

62
00:09:58,000 --> 10:17,000
Sitten kun se vuosi 2001 meni reisille oikein huolella, niin talvella mietittiin, että mitä nyt tehdään. Nostetaanko hanskat naulaan ja pystytään viettämään omia juhannuksia kukin tahollansa, vai vieläkö koetetaan.

63
10:17,000 --> 10:30,000
Ja sitten siinä kuitenkin ihanaisen synkkinä syysiltoina päätettiin, että ei hitto, kyllä mennään vielä koettamaan. Nummirock on aika vahva brändi, jota on tehty jo yli 20 vuotta.

64
10:30,000 --> 10:48,000
Kyllä tässä nyt vielä koetetaan, ja sitten vain päätettiin, että vedetään kaikki aivan minimiin. Ei ollut kuin kaksi päivää ja kaksi lavaa, ja oli yksi ulkomainen artisti vuonna 2002.

65
10:48,000 --> 11:03,000
Budjetit olivat tosi matalat – kaikki ohjelma- ja mainosbudjetit. Kokeiltiin kevyesti lähteä niin, ettei rahaa tietenkään ollut missään, eli tosi pienellä riskillä.

66
11:03,000 --> 11:17,000
Sitä on nyt sitten sieltä vuodesta 2002 pystytty onneksi jonkinlaisella vauhdilla kasvattamaan, toki hitaasti mutta varmasti. Nythän meillä onkin sitten taas neljä päivää ja neljä lavaa.

67
11:17,000 --> 11:30,000
Tai oikeastaan meillä on kyllä koko viikko, koska nythän meillä on se lasten ja nuorten bändileiri, joka alkaa jo juhannusviikon maanantaina. Tänä vuonna se järjestetään kuudetta kertaa yhteistyössä kaupungin Panula-opiston kanssa.

68
11:31,000 --> 11:37,000
Siinähän me rokkailemme siellä Nummijärven rannalla koko juhannusviikon.

69
11:38,000 --> 11:54,000
Se on kyllä mahtava lisä tavallaan tuo bändileiri, että lapset ja nuoret pääsevät kokeilemaan. Hehän saavat myös esiintyä siellä kakkoslavalla tai rantalavalla leirin päätteeksi, eikö näin?

70
11:54,000 --> 12:21,000
Joo, kyllä vain. Keskiviikkona festarin avauspäivänä kello 18 on bändileirin päätöskonsertti, johon on kaikilla vapaa pääsy. Sinne muorit, vaarit ja naapurit mestalle kuuntelemaan, kun jälkikasvu vetää rock 'n' rollia festarilavalla, joka on jo täydessä juhlakunnossa. Samana iltana siellä soittavat jo ensimmäiset bändit.

71
12:21,000 --> 12:40,000
Mutta äskeiseen kysymykseen vielä siitä, että kyllä se on se vuosi 2002, kun se lähti sitten suoraan raskaampaan suuntaan pääasiallisesti. Siitä lähtien olen ruvennut tekemään ohjelmaa ja kaikkea muutakin siihen.

72
12:40,000 --> 13:02,000
Silloin Helsingin päässä ei ollut enää ohjelmatoimistoa, joka hoiteli ohjelmaa sinne, vaan ne olivat kaikki minun takanani, kuten ovat edelleenkin. Tänä vuonna on jo 25. tai 26. vuosi minulle, kun kasaan tuon ohjelman.

73
13:02,000 --> 13:10,000
Eli kaikesta huolimatta pienellä sisulla ja sellaisella pohjalaisella rohkeudella se saavutettiin?

74
13:10,000 --> 13:34,000
No joo, kyllä. Pieni sellainen hulluus siihen kyllä kuuluu kylkeen, eihän tässä mitään järkeä ole. Mutta on se vain aika kivaa ja mukavaa huomata, että jengi viihtyy ja tunnelma on hieno. Se auttaa jaksamaan, kun sitä pohtii, että se on se juttu.

75
13:34,000 --> 13:51,000
Kyllä. Mennään seuraavaksi vähän tähän päivään. Millaista musiikkia festivaaleilla nykyään tarkalleen ottaen kuullaan? Metalliin kuuluu monta alagenreä ja lajia, niin mitä siellä on tänä vuonna edustettuna?

76
13:51,000 --> 14:20,000
No joo, tietenkin black metallia on mukana, death metallia ja deathcorea löytyy. Sitten melkein kaikkea... folk-metallia taitaa tänä vuonna ehkä olla vähän vähemmän, mutta sitä on ollut aikaisempina vuosina ja varmasti ensi vuodelle taas tulee.

77
14:20,000 --> 14:49,000
Sehän vain vaihtelee vuosittain. Doomia löytyy, ja sitten tietenkin metallin alalajien lisäksi löytyy vähän psychobillyä sieltä lauantai-iltapäivästä. Sitten meillä on tietenkin humppaa – sitä pitää olla, ja Eläkeläiset tulee toimittamaan sen kohdan – ja ehkä sellaista suomimetallia ja suomirockia.

78
14:50,000 --> 15:08,000
Rokkiosastoa löytyy ja punkkia muutaman bändin verran. Kyllä olen siitä taas yrittänyt sellaisen aika monipuolisen paketin kasata, että sieltä löytyisi vähän kaikkea.

79
15:08,000 --> 15:35,000
Tietenkin joku on aina eri mieltä siitä, onko siellä kaikkea, mutta kyllä siitä nyt tuli tänä vuonna tuollainen. Ensi vuonna se on taas vähän eri painotuksella. Kyseessä on sellainen sekametelisoppa, koetetaan joka vuosi katsoa, että siinä olisi vähän kaikennäköistä metallia.

80
15:35,000 --> 15:52,000
On siellä nyt sitten Kalevauvakin. En oikein tiedä, mikä se genre on, mutta se ei nyt aivan metalliin taivu, vaikka asenteellista soittoa herrat vetävätkin siinä.

81
15:52,000 --> 16:04,000
Tietenkin siellä on muutama tribuutti- ja cover-bändikin. Sitten seassa on tietenkin Nummirockin oma housebändi, Nummirock Ensemble, joka aloittaa festarit heti keskiviikkona silloin puoli yhdeksältä.

82
16:04,000 --> 16:16,000
Siellä taas kuullaan 40 vuotta vanhoja biisejä – no ei pakosta Nummirock-biisejä, mutta 40 vuotta vanhoja biisejä, jotka on tehty silloin.

83
16:16,000 --> 16:31,000
Ja siihenkin on tulossa... sitä ei ole vielä julkaistu, mutta keikalle on tulossa pieni sellainen mukava twisti, josta uutisoidaan ehkä tuossa vähän myöhemmin sitten isommin.

84
16:31,000 --> 16:33,000
Sitä odotellessa.

85
16:33,000 --> 16:46,000
Niin, ja sitten tietenkin... no ehkä... no niin, joku Kakka-Hätä 77 meillä on vielä sellaisena yhtenä erikoisbändinä siellä perjantain yössä, mikä on...

86
16:46,000 --> 17:02,000
En oikein tiedä, mikä sen genre on, ehkä se on aivan oma genrensä, tuollaista punkin sekaista metallipörinää, mikä aika hyvin iskee tuohon meidän festarikansaan.

87
17:02,000 --> 17:15,000
Nyt tämän juhlavuoden kunniaksi julkaisimmekin, kun he tekivät meille oman Nummirock-biisin, jonka äsken juuri täräytimme Instagramiin ja TikTokiin. Käykää tutustumassa aiheeseen.

88
17:15,000 --> 17:17,000
Ehdottomasti.

89
17:17,000 --> 17:26,000
Siihen on nyt tällä viikolla vielä tulossa lisääkin Nummirock-aiheisia biisejä kuunteluun.

90
17:26,000 --> 17:36,000
Sitä suuremmalla syyllä, jos eivät vielä ole nämä Nummirockin somekanavat seurannassa, niin ei muuta kuin sinne kipin kapin.

91
17:36,000 --> 17:51,000
Tuohon äskeiseen kysymykseen liittyen tuli selväksi, että tänäkin vuonna puhutaan kymmenistä artisteista, jotka siellä juhannuslavalla tai lavoilla esiintyvät.

92
17:51,000 --> 17:58,000
Siellä oli Battle Beastia, Staminaa, Lost Societya, Eläkeläiset ja paljon muuta.

93
17:58,000 --> 18:09.000
Tämä seuraava kysymys on vähän henkilökohtaisempi. Tero Viertola promoottorina, sinulla varmasti on kädet täynnä töitä koko sen tapahtumaviikon ajan.

94
18:09,000 --> 18:18.000
Mutta jos sattuu sauma, niin kenen artistin tai bändin aiot itse käydä katsomassa tänä vuonna?

95
18:19,000 --> 18:30,000
No siinä on kyllä aika montakin sellaista mukavaa. Ehkä tuo äsken mainittu bändi on kyllä sellainen spektaakkeli, että se on ehkä pakko nähdä.

96
18:30,000 --> 18:40,000
Ja sitten tietenkin, itse kun olen vanha punkkari, niin kyllä Nyrkkitappelu siihen kylkeen on aika mukava.

97
18:40,000 --> 18:51,000
No sitten tietenkin ulkomaisista ehkä Immortal Disfigurement on sellainen mukava amerikkalaisbändi, joka on kiva nähdä livenä.

98
18:51,000 --> 19:05,000
Ja tietenkin Black Veil Brides. Kyllä siinä on aika montakin sellaista, mitä pitäisi yrittää ehtiä itsekin katsomaan, kun niitä on tullut ostettua.

99
19:05,000 --> 19:16,000
Yritätkö tapahtuman aikana, vaikka olet varmasti kiireinen, käydä vähän katsomassa jokaista bändiä, joka soittaa? Ehditkö pyörähtää silleen edes minuutin tai kaksi?

100
19:16,000 --> 19:32,000
Joo, kyllä yritän siihen pyrkiä. Se olisi paras vaihtoehto ja parhaiten tehty homma sillä lailla. Mitä vähemmän minulla on juhannuksen aikana

101
19:32,000 --> 19:45,000
sellaista tulipalojen sammuttelua ja paniikinomaista hässäköintiä, sen parempi. Ennakointi omien hommien kanssa on se ykkösjuttu,

102
19:45,000 --> 19:55,000
että sitten juhannuksena pystyisi vain seurailemaan, että kaikki pyörii kuten pitääkin, ja pystyisi lennosta puuttumaan epäkohtiin, jos niitä tulee.

103
19:55,000 --> 20:09,000
Mutta aika vähän niitä loppujen lopuksi on, koska meillä on aika mahtava jengi tuossa rakentamassa tätä juhlaa. Siellä on huipputyyppejä vetovastuussa omista tonteistansa,

104
20:09,000 --> 20:15,000
niin onhan se mukava seurata, kun homma toimii.

105
20:15,000 --> 20:25,000
Homma hoituu, ammattilaiset ovat asialla. Oliko tässä havaittavissa myös sellainen pieni toive festarikansan suuntaan, ettei rähistäisi?

106
20:25,000 --> 20:34,000
Joo, se on tietenkin. Meillä on kyllä hieno festariyleisö, ei meillä yleensäkään rähistä. Se on aivan supermahtavaa jengiä,

107
20:34,000 --> 20:47,000
että siitä pitää kyllä antaa kiitosta kaikille mukana olleille. Se on ollut hieno suoritus tässä nyt jo monta kymmentä vuotta,

108
20:47,000 --> 21:02,000
ettei siellä sellaista ylimääräistä rähinää ole missään kohtaa. Kaikki ovat hymysuin ja vetävät vähän kaljaa ja lonkeroa, ja käyvät välillä saunassa ja katsomassa bändejä. Mikä sen mukavampaa.

109
21:05,000 --> 21:15,000
Täytyy myöntää, että sellaiset festarikävijät, jotka ovat useampana vuonna käyneet sekä Nummirockissa että muilla suomalaisilla festareilla,

110
21:15,000 --> 21:21,000
sanovat, että Nummirock on yksi rauhallisimmista festareista, missä he käyvät.

111
21:21,000 --> 21:34,000
Joo, niin se on ollut kyllä pitkän aikaa. Varmaan siitä lähtien, kun se metallipainotteiseksi muutettiin silloin vuonna 2002. Kyllä siellä on ihmisen hyvä olla,

112
21:34,000 --> 21:39,000
ei ole murehtimista, vaan on turvallista ja mukavaa.

113
21:39,000 --> 21:41,000
Mahtavaa.

114
21:41,000 --> 21:53,000
Kyllä. Peilasit tuossa aiemmin ja kerroit, että taustalla on mahtava jengi, joka tekee tätä Nummirockia, ja tarvitaan myös muita tekijöitä siihen ympärille.

115
21:53,000 --> 22:05,000
Yksin olisi varmaan vähän vaikeaa tuollaista tuhansien ihmisten festivaalia tehdä. Miten se taustaorganisaatio saadaan toimimaan ja miten yhteispeli siellä sujuu?

116
22:05,000 --> 22:10,000
Kerro vähän siitä, mitä siellä taustalla tapahtuu.

117
22:10,000 --> 22:19,000
Siellä tapahtuu aika paljon koko ajan. Eri osa-alueiden ja toimipisteiden päälliköt kyllä tietävät, mitä tekevät.

118
22:19,000 --> 22:30,000
Heillä on aika monella pitkä kokemus siitä. Tokihan siinä nyt tulee sellaista luontaista kiertoa vähän, että joku jää pois ja tulee uutta tilalle,

119
22:30,000 --> 22:41,000
mutta vanhat tekijät, jotka ovat olleet kauan mukana, osaavat onneksi hyvin tsempata ja ohjeistaa uusia tyyppejä mukaan.

120
22:41,000 --> 22:47,000
Ei siellä sillä lailla tietenkään ketään missään kohtaa jätetä yksin.

121
22:47,000 --> 23:01,000
Kyllä itsekin pyrin olemaan aina joka nurkalla apuna ja läsnä, jos jollekin tulee jokin hätä – varsinkin näin ennen tapahtumaa ja miksei sen aikanakin.

122
23:01,000 --> 23:19,000
Meillähän on yhteinen WhatsApp-ryhmä meidän porukallemme, ja koko henkilöstölle on vielä erikseen joka toimipisteellä omat WhatsApp-ryhmänsä,

123
23:19,000 --> 23:30,000
joissa nämä vastuuhenkilöt keskenään saavat sopia ja pyörittää asioita. Kun seuraan niitä ryhmiä, pystyn lennostakin jo korjaamaan,

124
23:30,000 --> 23:44,000
jos siellä tulee jotakin ihmeellisempää tai yllättäviä ongelmia, joita pystyy siinä heti helposti ratkomaan. Joskus tulee haastavampia ongelmia,

125
23:44,000 --> 23:59,000
mutta niitä pystyy kyllä ratkomaan ehdottelemalla vaihtoehtoja ja muuta. WhatsApp on varmasti yksi sellainen tärkeä työkalu. Kun meillä on ympäri Suomea niitä vastuuhenkilöitä,

126
23:59,000 --> 24:13,000
niin etäyhteydet, kuten Google Meetit, ovat olleet tehokkaasti käytössä koko kevään ajan. Ja miksei myös WhatsAppin ryhmäpuhelut.

127
24:13,000 --> 24:29,000
Sitä kautta se aika hyvin toimii. Sitten tässä talven aikana on ollut yhteisiä koko staffin palavereja,

128
24:29,000 --> 24:40,000
joissa on ollut jotain koulutusta tai käyty läpi strategiaa. Tällä viikolla on seuraava palaveri ja ennen juhannusta taitaa olla vielä yksi.

129
24:40,000 --> 24:55,000
Koko ajan pyritään pitämään jengi lämpimänä niin sanotusti. Tietenkin jos vähän tuntuu siltä, niin johonkin väliin otetaan vähän huilia.

130
24:55,000 --> 25:10,000
Sitä pystyy seuraamaan siinä ja ehkä potkimaan jengiin vauhtia, että hei, juhannus on jo aika lähellä, nyt täytyy vähän tsempata, että päästään saattamaan tämä maaliin.

131
25:10,000 --> 25:21,000
Mutta ei ole kyllä oikeastaan moittimista, jokainen sektori toimii kyllä hienosti. Se on hienoa.

132
25:21,000 --> 25:42,000
Kyllä. No tietysti tuolla juhannusviikolla asiat ovat akuuteimmillaan ja silloin kaiken pitää hoitua kuin vettä vain. Mutta jos kelataan vielä tähän hetkeen, niin mitä promoottorin työpöydälle kuuluu juuri tällä hetkellä, kun festivaaliin on vielä joitakin viikkoja?

133
25:42,000 --> 26:08,000
Joo, no tietenkin näitä promohommia on tälläkin viikolla aika mukavasti. Sitten tässä on pyörinyt yhteistyökumppanikuviot vielä vahvasti, pelastussuunnitelma on pöydällä, ja vähän ensiapu- ja järkkärisuunnitelmaa pitää tuosta katsella.

134
26:08,000 --> 26:24,000
Tienkatkaisulupa pitää vielä tällä viikolla saada, että saadaan se festarialueen läpi menevä tie poikki siksi juhannusviikoksi. Siitä pitää vielä laittaa lappua vetämään, ja aivan kaikenlaista muuta.

135
26:24,000 --> 26:40,000
Tietenkin bändien lisäksi olevaa oheisohjelmaa pitää tuossa vähän vielä työstää, että se saadaan viilattua valmiiksi oikeastaan tämän viikon aikana. Sitten saadaan käsiohjelma painoon, mikä myös pyörii tuossa taustalla koko ajan.

136
26:40,000 --> 26:52,000
Onhan tässä kaikenlaista muutakin hässäkkää. Markkinointi pyörii koko ajan, mutta onneksi meillä on siinä yksi hieno tyyppi, joka sitä on ansiokkaasti pyörittänyt tässä koko kevään.

137
26:52,000 --> 27:03,000
Ja sitten yksi sellainen uusi Nummikirja-ystäväkirjakuvio, joka on myös pyörinyt hienosti ja tehty Helsingistä käsin, sekin on saatu maaliin.

138
27:03,000 --> 27:20,000
Tämä saadaan vielä tällä viikolla valmiiksi. Kyllä tässä on aika monenmoista settiä menossa viime metreillä. Vaikka tässä ei ole enää kuin kolme viikkoa tapahtumaan, niin silti on aika hyvä pöhinä joka nurkalla.

139
27:20,000 --> 27:30,000
Paljon käytännön asioita. – On, on. Se on varmaan sellainen palapeli, että yksi pala loksahtaa ja toinen ehkä vähän irtoaa, ja sitten taas etsitään uutta paikkaa.

140
27:30,000 --> 27:45,000
Palaan vähän vielä tuohon aiempaan kysymykseen. Kun puhuit tästä organisaatiosta, että siinä on monenlaisia ammattilaisia mukana, niin oliko niin, että suurin osa tekee talkoilla, eli harrastaa tavallaan Nummirockia?

141
27:45,000 --> 28:01,000
Joo, kyllä. Ei siinä oikeastaan taida olla ketään sellaista, joka tässä vaiheessa olisi palkallisena ennen tapahtumaa.

142
28:01,000 --> 28:14,000
No paitsi itse olen jäänyt päivätöistä pois touko- ja kesäkuuksi palkattomalle, eli minulle tästä jokin pieni korvaus tulee tästä parista kuukaudesta.

143
28:14,000 --> 28:32,000
Mutta toki tämä on nyt oikeastaan se 20 tuntia päivässä, että siitä sen neljä tuntia juuri ehtii huilata ja miettiä jotakin muuta. Tai no, ehkä ajatukset ovat tässä tapahtumassa senkin neljä tuntia, mitä nyt ehtii pitää silmiä kiinni.

144
28:32,000 --> 28:46,000
Mutta kaikki tekevät oikeastaan talkoilla, ja tapahtuman aikana järjestyksenvalvojat ovat sitten suurimmaksi osaksi maksullisia.

145
28:46,000 --> 28:59,000
Ei enää Nummijärveltä löydy järjestyksenvalvojia niin paljon, että saisi siellä 70 henkeä pyörimään ja valvomaan sitä aluetta samanaikaisesti yhtä aikaa vähän joka nurkalta sen ohjelman ajan.

146
28:59,000 --> 29:12,000
Siinä kohtaa on ollut pakko ostaa sinne ukkoja, ja tekniikka pitää ostaa, että ammattilaiset tulevat hoitamaan sen.

147
29:12,000 --> 29:29,000
Mutta kyllä meillä on hieno jengi harrastamassa tällaista pientä juhannusfestivaalia, joka kerran vuodessa sitten eskaloituu sellaiseksi hurmioksi tuonne Nummijärven rantaan.

148
29:29,000 --> 29:47,000
Kyllä. Puhuimmekin tuossa jo aiemmin siitä, miten järjestäjän näkökulmasta näkyy se, että hevyleisö on tällaista rauhallista ja mukavaa festarikansaa, joten hypätään sen yli.

149
29:47,000 --> 30:07,000
Mutta Nummirockin leirintäaluehan on legendaarinen käsite. Miten kuvailisit leirintäalueen fiilistä tapahtuman aikana sellaiselle henkilölle, jolla ei ole vielä ennakkotietoa eikä ole käynyt Nummirockissa tai siellä leirintäalueella? Millainen se on?

150
30:07,000 --> 30:35,000
Se on kyllä aika taianomainen paikka. Jos on yhtään Mad Maxia joskus katsonut televisiosta, niin sitä voisi kuvailla vähän sen tyyppiseksi maailmaksi, joka voi antaa sinulle yhtäkkiä aika yllättäviäkin juttuja ja kummallisia asioita.

151
30:35,000 --> 30:59,000
Jengi on hyvinkin avointa ja mukavaa. Ihmiset rakentavat ja miettivät niitä juttuja ympäri vuoden – minkälaisia rakennelmia he väsäävät sinne juhannusviikoksi. Se alkaa olla jo paikoitellen taidetta. Siellä on niin hienoja rakennelmia, että aivan hämmentää välillä.

152
30:59,000 --> 31:01,000
Mitä sieltä voisi löytyä?

153
31:01,000 --> 31:23,000
Kyllähän sieltä löytyy kaikenlaista. On pientä hautausmaata, leikkimökkiä, jos jonkinlaista taidetta, majapaikkaa, poteroa, saunoja, paljuja, altaita ja mitä vain.

154
31:23,000 --> 31:31,000
Se kirjo on todella hämmentävän valtava, mitä sieltä voi bongata.

155
31:31,000 --> 31:44,000
Ja sitten se jengi juuri: mihin tahansa leiriin voit mennä koska vain, aina pääset jutulle ja siellä vielä syötetään ja juotetaan sut. Se on hämmentävän mahtavaa.

156
31:44,000 --> 32:03,000
Osalla meidän leireistämme on omat instasivutkin tehty, ja he päivittävät niitä ympäri vuoden, fiilistelevät ja kehittävät aina uutta. Se on aivan mieletön maailma.

157
32:03,000 --> 32:09,000
On aika vaikeaa kuvata sitäkään kuplaa, mikä se leirintäkupla siellä on.

158
32:09,000 --> 32:16,000
Eli voidaan olettaa, että siellä myös pidetään kaverista huolta ja katsotaan toistenkin perään?

159
32:16,000 --> 32:22,000
Joo, totta kai. Se on ehdottoman turvallinen paikka.

160
32:22,000 --> 32:31,000
Tuossakin varmaan tulee hyvin esiin se etu, mikä tulee tästä hieman syrjäisemmästä sijainnista, eli on tilaa toteuttaa itseään.

161
32:31,000 --> 32:36,000
Joo, eikä sitä ole kiellettykään.

162
32:36,000 --> 32:51,000
Tietenkin ongelmaksi alkaa muodostua se, että ne leirirakennelmat alkavat olla niin massiivisia ja isoja, että sitä kautta niitä systeemejä joudutaan rajoittamaan.

163
32:51,000 --> 33:01,000
Mutta toki niihin nähdään niin paljon vaivaa ja ne ovat mahtavia, että kyllä niihin kannattaa käydä tutustumassa.

164
33:01,000 --> 33:08,000
Ja tietenkin pitää muistaa se, että pienessä päänkistyksessä ne joudutaan vielä purkamaankin sieltä.

165
33:08,000 --> 33:18,000
Joo kyllä, ja nythän siellä... jonakin vuonna ennen koronaa sinne tahtoi jäädä kasoittain jotain sohvia välillä.

166
33:18,000 --> 33:32,000
Mutta kun heitä vähän paimennettiin ja kerrottiin, että niistä rupee tulemaan laskua, jos sohvat sinne jäävät – ja me olemme kuvanneet kaikki leirit ja kyselleet leiripäälliköiden nimet – niin eipä niitä sinne ole enää jäänyt.

167
33:32,000 --> 33:41,000
Se on hyvä, ja niin se menee edelleen: mitä sinne viedään, ne tuodaan sieltä poiskin.

168
33:41,000 --> 33:50,000
Kaikki sohvat, teltat ja muut romut. Se on ihan hyvin toiminut tähän asti, ja uskon, että se toimii jatkossakin.

169
33:50,000 --> 33:54,000
Yhteisillä pelisäännöillä on tästäkin sitten lopulta selvitty.

170
33:54,000 --> 33:56,000
Joo, kyllä vain.

171
33:56,000 --> 34:07,000
Kyllä. Tuossa aikaisemmin oli jo puhetta tuosta bändileiristä. Oheisohjelmat ovat nykyään melko isossa osassa, jos ajatellaan festivaalikokemusta kokonaisuutena.

172
34:07,000 --> 34:12,000
Mitä kaikkea oheisohjelmaa tänä vuonna oikein on tarjolla?

173
34:12,000 --> 34:26,000
Siellä on ne perinteiset bingot, rockjoogat, ja frisbeegolfkisa tulee yhdelle päivälle. Sekin tehdään yhteistyössä paikallisen frisbeegolfseuran kanssa.

174
34:26,000 --> 34:36,000
Tulee vähän örinä-workshopia, visaa tulee, Nummirock-visaa ja mitä kaikkea.

175
34:36,000 --> 34:46,000
Sitten meillä on oma... viime vuonna tuli sellainen uusi bussi sinne areenan anniskelualueelle, jossa on sitten vielä illalla jäätävät kreisibailut.

176
34:46,000 --> 34:58,000
Jos eivät vielä päivän moshaukset riitä, niin pääsee vielä kunnon bussibileisiin yöksi sinne.

177
34:58,000 --> 35:08,000
Ja varmastikin mölkkyä taas tulee, kuten on ollut jo pitkän aikaa. Kyllä siellä on vireillä taas kaikenmoista.

178
35:08,000 --> 35:12,000
Miten hyvin näihin osallistutaan? Onko jengi innoissaan näistä oheisjutuista?

179
35:12,000 --> 35:24,000
On joo. Nyt kun tässä ei ole vielä kaikesta ehditty uutisoidakaan, niin niitä jo kysellään somen kautta ja tulee kyselyitä suoraan sähköpostiinkin, että joko saa ilmoittautua.

180
35:24,000 --> 35:37,000
Kyllä niitä jo odotellaan. Jengi tietää, että se festivaali on paljon muutakin kuin vain pelkkää musaa.

181
35:37,000 --> 35:48,000
On kiva, että pystytään tarjoamaan tuollaisia ja kaikkia muitakin mukavuuksia ja oheisjuttuja tuohon kylkeen.

182
35:48,000 --> 35:52,000
Mainitsit tämän örinä-workshopin. Avaa vähän.

183
35:52,000 --> 36:01,000
Örinä-workshop, joo. Siinä tulee Jemina vetämään meille sellaisen. Se oli viime vuonna ensimmäistä kertaa, ja nyt hänellä oli siihen jotain vähän uutta ideaa.

184
36:01,000 --> 36:14,000
Swansongin laulaja Jemina tulee meille sinne tänäkin vuonna. Siinä on kyllä ammattilainen opettamassa sitä örinälaulua. Jonikin voi tulla sinne sitten myös.

185
36:14,000 --> 36:19,000
Tällainen kultakurkkukin siihen ilmeisesti pystyy, kun on ammattilaisen apu lähellä.

186
36:19,000 --> 36:21,000
Kyllä helposti.

187
36:21,000 --> 36:23,000
Mahtavaa.

188
36:23,000 --> 36:36,000
Mikä on jäänyt sinun mieleesi parhaana tai erikoisimpana palautteena, jonka olet saanut kävijältä tai joltakin artistilta?

189
36:36,000 --> 36:50,000
Kyllä ne ehkä ovat niitä kävijöiltä tulleita palautteita, joissa kerrotaan, että Nummirockiin voi tulla juuri sellaisena kuin on.

190
36:50,000 --> 37:03,000
Että se ei yhtään vaikuta, siellä ei kysellä titteleitä tai mitään, että oletko toimari, työtön, opiskelija tai mitä vain.

191
37:03,000 --> 37:11,000
Siellä kaikki ovat sitä yhtä ja samaa suurta Nummirock-perhettä juhannuksen aikana.

192
37:11,000 --> 37:23,000
Se on sillä tavalla hienoa, että siellä jengi löytää itsensä ja tuntee elävänsä, kun he tulevat sinne.

193
37:23,000 --> 37:26,000
He uskaltelevat olla sitä mitä ovat, niin se on hieno kuulla.

194
37:27,000 --> 37:35,000
Miten esimerkiksi ulkomaiset artistit? Tietenkin joka vuosi heitä on – nytkin se yli kymmenen – niin mitä palautetta tavallaan sieltä on tullut?

195
37:35,000 --> 37:43,000
Oletan, että vähän ehkä outoonkin ympäristöön osa on saapunut soittamaan, niin voitko paljastaa sieltä jotain?

196
37:44,000 --> 37:52,000
Joo, kyllä se on ehkä joka vuosi sitä samaa ihmettelyä, kun he Helsinki-Vantaalta lähtevät ja viisi tuntia ajavat metikköön.

197
37:52,000 --> 38:02,000
Kyllä se noita ulkomaisia ihmetyttää aina tulla sinne, kun vastassa on valtavat telttakylät ja yhtäkkiä jengiä onkin joka paikassa.

198
38:02,000 --> 38:17,000
Se on ihmetyksen aihe. Kyllä sitten aika usein se tiukkapipoisuus jää sinne keikkapussiin, ja asenne vähän muuttuu, kun he pääsevät mestoille.

199
38:17,000 --> 38:26,000
Mutta kyllä se ihmettely on aina valtavaa, että mikä tämä paikka oikein on.

200
38:26,000 --> 38:37,000
Järven rannassa käydään ihmettelemässä, ja suuremmatkin tähdet lähtevät siellä vain seikkailemaan. He ihmettelevät, kun kukaan ei ole kimpussa vetämässä hihasta, että "hei tänne, tänne".

201
38:37,000 --> 38:42,000
Aika usein näkee, että ne artistit lähtevät sinne leirintäalueellekin seikkailemaan.

202
38:42,000 --> 38:47,000
Niin, ja festariväki antaa heidän ehkä myös olla rauhassa.

203
38:47,000 --> 39:05,000
Kyllä, juuri näin. Siellä ei tietenkin... Varmasti osa tunnistaakin, koska he kumminkin ovat jonkin tason tähtiä kaikki ne artistit. Tietenkin itsekin välillä käyn tekemässä jollakin

204
39:05,000 --> 39:17,000
lavamönkijällä artistin kanssa reissun tuolla metsässä näyttämässä, minkälaista täällä on, niin kyllä siellä ihmetellään, että mikä helkutin paikka tämä on.

205
39:17,000 --> 39:33,000
Ne ovat ihan hauskoja reissuja usein. Siellä kuvataan sitä reissua usein ja ihmetellään, että täällä on saunoja ja paljuja.

206
39:33,000 --> 39:36,000
Ja jonkinlaisia rakennelmia, mistä äsken oli puhettakin.

207
39:36,000 --> 39:49,000
Aivan mahtavaa. Kiitoksia, Tero, että pääsit meille podcast-vieraaksi. Me totta kai toivomme, että kaikki tässä loppuvaiheessa menee ihan putkeen ja että säät suosivat.

208
39:49,000 --> 40:06,000
Viimeisenä kysymyksenä: heitäpä semmoinen, että mitä sanoisit kauhajokiselle tai lähialueen asukkaalle, joka ei ole koskaan käynyt Nummirockissa ja miettii, uskaltaisiko tänä juhannuksena kokeilla? Nyt saat muutamalla lauseella houkutella.

209
40:06,000 --> 40:28,000
Joo, ei sitä heviä kyllä kannata pelätä. Nummirock on ennen kaikkea sellainen yhteisöllinen elämys, ettei se ole pelkkää örinää. Kyllä sinne kannattaa vain lähteä katsomaan ja ihmettelemään, mitä täällä oikein tapahtuu. Rohkeasti vain mukaan!

210
40:28,000 --> 40:43,000
Kaikki Kauhajoen raitilta kuultua -podcastin jaksot ovat kuultavissa osoitteessa kauhajoki.fi.