Soffan ohjelma 26.-30.9.

MAANANTAI 26.9.
Perhekahvila klo 9-15. Ulkoiluaamupäivä Soffan pihassa. Pihassa nuotiopaikka eli makkaraa voi halutessaan ottaa mukaan. Halukkaiden kanssa voidaan käydä kiertämässä Männikön uusi pururata ja samalla nähdään myös koirapuisto. Mukana myös satumummo Anita. Soffa auki normaalisti klo 15 asti.

Kirjastoauto tulee Soffan pihaan noin klo 13.10. Suunnitellaan sitten jatkoa auton käynnille, kunhan nähdään onko kävijöitä.

TIISTAI JA KESKIVIIKKO 27.-28.9.
Varhaiskasvatuskerhot

TORSTAI 29.9.
Soffan painisalivuoro Virkussa klo 9-11.

Vauvakahvila klo 9-12.
30.9. vietetään valtakunnallista Vauvan päivää. Sen johdosta päästämme vauvat taiteilemaan  Ottakaa mukaan oma pyyhe, vauvat taiteilevat vaippasillaan.

PERJANTAI 30.9.
Aamupalatreffit klo 8.30-12 .Paikalla ovat myös Sandra esittelemässä Tupperware-tuotteita ja Salla esittelemässä M&I vaatteita. Kynttilähetki normaalisti ja mukana aamupalatreffeillä myös Laura perheohjaamosta.