UNICEF ja Mannerheimin lastensuojeluliitto ovat koonneet ohjeita vanhemmille, kuinka puhua lapsen kanssa pelottavista tapahtumista maailmalla. Ohjeet löytyvät näistä linkeistä:
Mannerheimin lastensuojeluliitto
Kauhajoen varhaiskasvatuksessa käsitellään Ukrainan tilannetta opetushallituksen ohjeiden mukaisesti. Mitä pienemmästä lapsesta on kysymys, sitä tärkeämpää on, että lapsia suojellaan yksityiskohtaiselta uutisoinnilta ja järkyttäviltä uutiskuvilta. Asian käsittely varhaiskasvatuksessa olevien lasten kanssa on paikallaan joskus perustellusta syystä. Lapsen on vaikeaa ymmärtää uutisissa näkemäänsä inhimillistä kärsimystä, sotaa ja väkivaltaa. Päiväkodeissa on hyvä varmistaa, ettei lapsia altisteta asiaa koskevalle uutisoinnille esimerkiksi keskustelemalla aiheesta aikuisten kesken ja lasten kuullen. Lasta tulee suojata ylimääräiseltä yksityiskohtien ja uutiskuvien mieleen palauttamiselta.