Ilmoita ryijyjäsi kesänäyttelyyn

Kesänäyttelyyn etsitään paikallista ryijymateriaalia

Sikermä ryijyjä

Löytyykö seinältäsi tai muuten omistuksestasi ryijy, jonka voisit tarjota lainaan osaksi ryijynäyttelyä?

Kauhajoen kaupunki järjestää kesällä 2022 arvokkaassa talonpoikaismiljöössä, Hämes-Havusessa mittavan ryijynäyttelyn yhteistyössä yksityisen ryijykokoelman omistajan ja Taito Etelä-Pohjanmaan kanssa. Näyttely tulee sisältämään sekä kansanomaisia että moderneja ryijyjä yli sadan vuoden ajalta 1800-luvulta 2000-luvun design-ryijyihin. Ryijy on villalangasta nukitettu seinävaate.

Mittavaa yksityiskokoelmaa täydentämään toivotaan saatavan lainaan paikallisten omistuksessa olevia ryijyjä, joten voit tarjota oman ryijysi lainaksi näyttelyyn. Tarjontaa toivotaan eri kokoisista ryijyistä kaikilta aikakausilta. Näyttelytyöryhmä valitsee näyttelyyn päätyvät ryijyt mukaan tarjotuista. Taito-keskus Etelä-Pohjanmaa on yhteistyökumppani näyttelyn kokoamisessa. Suunnitelmissa on järjestää näyttelyn aikana myös ryijynteon työpajoja Hämes-Havusessa.

Jos sinulla on ryijy/ryijyjä, jotka voisit lainata kesällä näyttelyyn kesäkuun alusta heinäkuun puoliväliin, lähetä 7.3.2022 mennessä kuva ja tiedot ryijystä sähköpostilla tai puhelimen tekstiviestillä / WhatsApp-viestinä Taito-keskuksen toiminnanjohtaja Marja Hemminki-Haapojalle, sähköposti marja.hemminki-haapoja@taitoep.fi, puh. 044 5454370. Viestiin mukaan ryijyn koko ja omistaja, ja jos on tiedossa, myös ryijyn nimi, suunnittelija ja valmistumisen vuosiluku.

Etsinnässä on mm. paikkakunnan mukaan nimettyjä (Peräseinäjoki, Hämeenkyrö, Köyliö jne.), maakuntaryijyjä, kansanomaisia palmetti- ja ruusuryijyjä, kahden puolen nukitettuja ryijyjä, rekiryijyjä sekä moderneja ja design-ryijyjä. Kaikenlaisia kannattaa tarjota näyttelyyn.

Kaupungilta kysymyksiin vastaa kehittämispäällikkö Marketta Nummijärvi, p. 040-481 0003 sp: marketta.nummijarvi@kauhajoki.fi.

Kiitos yhteistyöstä!