5-vuotiaiden maksutonta varhaiskasvatusta jatketaan

5-vuotiaiden maksutonta varhaiskasvatusta jatketaan myös toimintakaudella 2021–2022

Kauhajoen kaupunki on päättänyt talousarviossaan, että 5-vuotiaille tarjotaan edelleen 20 t/vko maksutonta varhaiskasvatusta 1.8.2021 alkavalla toimintakaudella, vaikka valtion avustusta tähän ei enää saada. Tämä koskee vuonna 2016 syntyneitä lapsia. Mikäli lapselle tarvitaan tätä enemmän varhaiskasvatusta, yli menevältä ajalta maksetaan palvelun tarpeen mukainen varhaiskasvatusmaksu.

Tavoitteena on, että kaikki 5-vuotiaat lapset osallistuisivat lakisääteiseen varhaiskasvatukseen ja siten saisivat kotikasvatuksen lisäksi parhaan mahdollisen tuen kehittymiselle, kasvamiselle ja oppimiselle.

Mikäli vuonna 2016 syntynyt lapsi ei ole vielä varhaiskasvatuksessa, varhaiskasvatuspaikkaa on hyvä hakea hakuaikana 15.–28.2.2021. Hakemus tehdään varhaiskasvatuksen sähköisessä asioinnissa. Hakemukseen palvelun tarpeeksi laitetaan 1–85t/kk ja lisätietoihin kirjoitetaan ”osallistuminen maksuttomaan varhaiskasvatukseen 4 t/pv”. Jos 5-vuotias tarvitsee laajempaa palvelua, hakemukseen laitetaan perheen tarvetta vastaava palvelun tarve. Maksuttomuus huomioidaan automaattisesti.

Lapset, jotka jo ovat varhaiskasvatuksessa päiväkodissa, ryhmiksessä tai perhepäivähoidossa, voivat jatkaa nykyisellä palvelun tarpeellaan ja maksuttomuus huomioidaan automaattisesti.